perjantai 4. tammikuuta 2019

Bangkokin kattobaarit, parhaat paikat ihailla kaupunkia yläilmoista

En tiedä yhtään kaupunkia maailmassa, jossa olisi näin paljon upeita kattobaareja kuin Bangkokissa. On erittäin ylellisiä, mutta myös rennompia vaihtoehtoja. Yhden matkan aikana ehtii tutustumaan luultavasti vain muutaman kattobaariin. Me oltiin Bangkokissa 5 päivää ja ehdittiin käymään kolmessa eri kattobaarissa, joista tässä postauksessa nyt kerron.

Yleistä

Suurin osa baareista aukeaa noin tunti ennen auringonlaskua.  Näin on mahdollisuus päästä näkemään kaupungin siluettia valoisalla säällä ja sen jälkeen ihailla auringonlaskua. Auringonlaskun jälkeen alkaa hitaasti pimenemään, jolloin näkee lukuisia kaupunkivaloja, jotka syttyvät. Tämä on todella mykistävä näky. 

Kannattaa huomioida, että kattobaareissa juomat ja ruuat ovat Thaimaan hintatason nähden todella kalliita. Kattobaareissa yleensä listahintoihin lisätään vielä verot ja palvelumaksu päälle. Eli halpaa lystiä kattobaareissa kiertely ei missään tapauksessa ole. Pukukoodi kattobaareihin on useimmiten smart casual. Miehiltä vaaditaan siis pitkät housut ja umpinaiset kengät. Täytyy myös huomioida, että repun kanssa ei pääse kattobaareihin.
1. Red Sky
Untitled Untitled Untitled

Red Sky kiilaa varmasti näistä kolmesta kattobaarista ykköseksi. Se sijaitsee Centara Grand -hotellin katolla kerroksessa 55. Kattobaarin tunnelma on leppoisa ja tilavassa baarissa pääsee istumaan väljästi seuraavaa pöytäkuntaa nähden. Tuolit on mukavat ja näkymät esteettömät. Myös sijainti on erinomainen, Central World ostoskeskuksen yhteydessä. Lähin BTS asema on Chit Lom, josta on lyhyt kävelymatka tänne. Positiivista myös on, että ennen auringonlaskua on happy hour, jolloin saa kaksi samanlaista drinkkiä yhdellä hinnalla. Kattobaarista ei näe kerralla 360 asteen näkymää, mutta kiertämällä terassilla ympyrää, näkymät ovat häikäisevät joka suuntaan. Suosittelen ehdottomasti kokemaan tämän kattoterassin. 
DSCN5077 DSCN5079 DSCN5093
2. Above Eleven
Untitled

Above Eleven kattobaari sijaitsi aivan meidän hotellin lähellä (Mercure Sukhumvit) Franser Suitesin hotellin kerroksissa 33 ja 34. Hissimatka ylös kattobaariin on jo elämys kun musiikki soi ja hissin kaikki seinät ovat yhtä isoa screeniä, jossa näytetään Bangkokin siluettiä ylhäältä kattobaarista. 
Iloinen yllätys oli, että drinkkien lisäksi täältä saa japanilaista ruokaa. Myös perulaista ruokaa oli tarjolla, joka on meille hieman vieraampi. Tilattiin drinkit, sushit ja saatiin pienen odottelun jälkeen varmaan parhaat paikat ravintolasta. Mulle korkeapaikkakammoisena lasikaiteen ääressä istuminen ei oikein onnistunut vaan mun tuoli sitten siirrettiin pöydän päähän. Baarin sisustuksessa on käytetty paljon luonnonläheisiä elementtejä kuten puita ja paljon vihreitä kasveja, joka tekee paikasta todella viihtyisän ja rennon. Tämä kattobaari on myös hyvä paikka auringonlaskun ihailuun, mutta me saavuttiin tähän vasta pimeään aikaan.
Untitled Untitled

3. Lebua State Tower

DSCN5230 DSCN5237
DSCN5231

Lebua State Tower nousi suuren yleisön tietoon vuonna 2011 Hangover Part ll -elokuvan ansiosta. Kattobaareja on jo avattu kolme: Sky Bar, Distil ja marraskuussa 2018 avattu gin, caviar & vodka baari. Baarien lisäksi siellä sijaitsee maailmankuulu ravintola Sirocco, joka on samalla myös maailman korkein ulkoilmaravintola. Kattobaarit ja ravintola sijaitsevat 63. kerroksessa, 250 m korkeudessa. Gin, caviar & Vodka-baari taas kerroksessa 52.

Olin lukenut etukäteen, että paikka on täynnä ihmisiä. Me oltiin paikalla auringonlaskun jälkeen eikä ihmispaljoudesta ollut tietoakaan.

 Untitled Untitled

Palvelu täällä on erittäin hyvä, mutta välillä hieman liian painostava, erityisesti tilausten suhteen. Henkilökuntaa on pilvin pimein ja kaikki asiakkaat ohjataan henkilökohtaisesti baariin. Kattoterassille laskeudutaan kullanvärisen kupolin alta pitkin tunnelmavalaistuja portaita. Vaikka portaat ovat valaistuja, silti henkilökunta näyttää vielä taskulampulla valoa, että varmasti ei kompastuisi mihinkään. Meitä ohjattiin Sky baariin, jonka pieni pyöreä pystybaari loistaa vaihtuvissa väreissä omalla pienellä ulokkeella. Pettymys oli suuri kun huomattiin, että suurin osa katolla olevasta tilasta on varattu ruokailijoille. Istumaan pääsee siis ainoastaan Distil baarissa, joka on toisella puolella pilvenpiirtäjää. Tilattiin kuitenkin Sky baarista drinkit, jotka maksoivat veroineen ja palvelumaksuineen melkein 25 €/kpl. Onneksi maisemat ovat todella hienoja ja yhden ylihinnoitellun drinkin voi ostaa.

Untitled

Untitled
Lasku kahdesta drinkistä, joka annettiin oikein kuoressa  :)
Untitled
Myös WC tilat olivat tyylikkäät.

Henkilökuntaa on hyvin halukas myös ottamaan valokuvia asiakkaista. Meistäkin otettiin monta kuvaa eri suuntiin.
DSCN5227
Käytiin myöhemmin myös katsastamassa Distil baari, joka oli mielestäni rennompi, mutta näkymät kaupungille ovat hieman rajoittuneet.

DSCN5250

Nämä kaikki kolme kattobaaria olivat hyvin erilaiset, mutta käymiset arvoiset. Seuraavalla kerralla haluan varmasti testata uusia kattobaareja ja näitä Bangkokissa riittää.

Kaikki matkakertomukset löydät tästä.

2 kommenttia:

  1. Hyvältä vaikuttavia vinkkejä, kiitos! Juuri eilen kehiteltiin puolison kanssa matkasuunnitelma, joka veisi meidät taas Bangkokiin, joten laitan tämän postauksesi muistiin. Viimeksi ei käyty yhdessäkään kattobaarissa, joten ensi kerralla ehdottomasti on testattava joku tai parikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että postauksestani on hyötyä. Bangkokin kattobaareissa kannattaa ehdottomasti käydä. Näkymät kaupungin ylle ovat niin upeat.

      Poista