Näytetään tekstit, joissa on tunniste Harry Potter. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Harry Potter. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. tammikuuta 2016

Lontoon Harry Potter Studio Tour

Lontoon matkan päätarkoitus oli käydä Warner Brosin Studioilla, jossa on kuvattu kaikki Harry Potter elokuvat.

Ollaan koko perhe todella isoja Harry Potter faneja ja kuvauspaikalla käynti on ollut pitkäaikainen haave, joka vihdoin toteutui.

DSCN2961

Liput Studioille pitää ostaa etukäteen. Varausta tehdessään on tiedettävä päivä ja kellonaika, jolloin haluaa Studioilla vierailla. Studiot on auki joka päivä. Liput maksoivat aikuisilta 33 £ (n 49 €) ja lasten lippu 25,50 £ (n. 38 €). Liput maksetaan luottokortilla ja varausvahvistus tulee sähköpostiin. Varausvahvistusta näyttämällä saa sitten paikan päältä varsinaiset liput. Meidän kierros alkoi klo 13. Käytännössä kannattaa olla noin tunti ennen kierroksen alkua paikalla. Siinä ehtii hyvin juoda vaikka kahvit ja käydä kaupassa ihmettelemässä kaikkea mahdollista Harry Potteriin liittyvää tavaraa.

DSCN2973

Studion nettisivulta löytyy hyvät ohjeet, joiden avulla pääsee helposti paikan päälle. Mielestäni helpoin tapa on tulla junalla Eustonin asemalta Watford Junctionin asemalle. Junia on niin nopeita kuin hitaita. Kannattaa ehdottomasti ottaa nopeampi juna, koska niillä pääsee noin 20 min perille, hitailla saattaa mennä jopa tunti.

Jos olet ostanut aikaisemmin Oyster kortin, sillä voi maksaa myös tämän matkan. Se on huomattavasti halvempaa kuin ostaa lipun vain tätä matkaa varten. Jos kuitenkin ostat vain tämän matkan lipun, muista ostaa meno-paluu, koska se on huomattavasti halvempaa kuin yksittäisen lipun ostaminen.

Watford Junctioin juna-aseman vieressä on bussiasema, josta menee busseja studioille. Meno-paluu maksaa 2 £ ja matka kestää noin 15 min. Meillä kävi hyvä tuuri, että bussi oli edessä ja ei tarvinnut yhtään odottaa. Bussit kulkevat arkisin noin 15 min välein ja viikonloppuisin hiukan harvemmin.

DSCN2959

Oltiin Studioilla noin klo 12, kierroksen alkuun oli vielä aikaa noin tunti. Puoli tuntia kului lipunvaihtoon, matkamuistomyymälässä, kahvilassa ja kuvien räpsimiseen. Jono kierrokselle oli aika pitkä ja lähdettiinkin klo 12.30 jonottamaan sisäänpääsyä. Melkein puoli tuntia siinä vierähtikin.

DSCN2975

DSCN2964

Ennen varsinaisen studiokierroksen alkua katsotaan kahdessa eri tilassa esittelyvideot. Ensimmäisessä tilassa seisotaan ja jälkimmäisessä istutaan. Kun viimeisessä tilassa esittelyvideo päättyy, sen jälkeen kuvascreeni nostetaan ylös ja sen takana on ovi Tylypahkaan. Todella jännittävällä tavalla on toteutettu kierroksen alku. Jos jollakin on sinä päivänä synttärit, synttärisankari pääsee avaamaan oven Tylypahkaan.

DSCN2983
Sisäänkäynti Suureen Saliin

DSCN2990

Kierros alkaa siis Suuresta Salista, joka oli todella hieno. Kovin kauan siinä ei voi kuvata ja ihmetellä, koska seuraava ryhmä saapuu aika nopeasti. Kun ovet avataan ryhmälle, silloin edellisen ryhmän on pitänyt poistua seuraavaan tilaan. Asiakkaille halutaan tuottaa samanlainen fiilis kuin Harry Potter asteli ensimmäisen kerran Suuren Saliin massiivisten ovien kautta.

DSCN2999

DSCN2989

DSCN3000

DSCN2997

DSCN3030

Kuvaaminen on sallittu koko kierroksen aikana, pari poikkeusta lukuun ottamatta. Luudanlentoa eikä Ford Anglian autolla-ajoa ei voi kuvata.

Esillä on siis todella iso määrä elokuvassa käytettyjä asuja, lavasteita ja esineitä.

DSCN3012
Rohkelikkojen tupa

DSCN3017
Dumbledoren huone

DSCN3016

Esillä on myös tekniikka, millä on saatu leffat taianomaiseksi, esim. millä lumottiin Suuren Salin katto, miten kaappien ovet liikkuvat itsestään sekä muut eri tekniikalla toteutetut välineet, esim. itseleikkaavat veitset ja muut leffassa nähdyt kohtauksen loitsujen jälkeen. Yksityiskohtien määrä on todella häikäisevä.

DSCN3035

DSCN3037

DSCN3033

DSCN3029

Luudanlento oli todella suosittu ja jono oli aika pitkä. Me ei jääty jonottamaan luudalla lentoa, mutta katsottiin, miten se käytännössä leffaan toteutettiin. Siitä saa muistoksi myös kuvan tai videon.

Studiolla on myös asemalaituri, josta Tylypahkan juna lähtee. Tietysti siinä on myös seinä, johon kärry on upotettu. Junaan pääsi sisälle ja kärryn vieressä oli suosittu ottaa kuvia. Ilman muuta minunkin piti siinä poseerata kun tyttäreni otti kuvan.

DSCN3050

465


Kierroksen puolessavälissä on ravintola, josta saa ns. pikaruokaa. Samalla voi ostaa kermakaljaa. Me ostettiin ruoka-annokset ja sen lisäksi kaikille kermakaljaa kun sitä oli aika moni kehunut. Emme tykätty kermakaljasta ollenkaan ja kaikilta jäi se juomatta.

Ravintolan jälkeen pääsi ulos ja siellä sijaitsee myös Harry Potterin talo. Myös muita mielenkiintoisia lavasteita oli ulkona nähtävillä.

DSCN3060

DSCN3054

DSCN3062

Kierros huipentui Viistokujaan ja Tylypahkan "pienoismalliin".

DSCN3076
Viistokuja

DSCN3077

DSCN3079

Koko kierros on siis aivan mieletön. Kierroksen kohokohtia ovat Tylypahkan Juhlasali, Viistokuja ja Tylypahkan "pienoismalli". Tämä pienoismalli on itse asiassa aika valtava, veikkaisin, että se on rakennettu noin 100 m2 alueella.

DSCN3082

DSCN3081

Harry Potterin Studiokierroksella vierähti 4 h. Yksi tunti kulutettiin ennen kierroksen alkua, näin ollen yhteensä 5 h. Kierroksen jälkeen olo oli jotenkin epätodellinen, mutta todella onnellinen. En meinannut uskoa, että mun suuri unelmani oli täyttynyt.

Harry Potter Studiokierros oli todella vaikuttava ja olin erittäin tyytyväinen, että pääsin tämän kokemaan.

Muut matkakertomukset löydät tästä.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Orlando - huvipuistoja ja shoppailua

Alkumatkastamme (Fort Lauderdale ja Puerto Rico) voit lukea tästä.
Karibian risteilystä voit lukea tästä

Karibian risteilyn ja 2,5 h lennon jälkeen ajettiin vuokra-autolla Fort Lauderdalesta Orlandoon. Valittiin maksullinen tie (Turnpike), koska oltiin etukäteen ostettu Sunpass, jolla pääsi ajamaan maksullisia teitä rajattomasti. Fort Lauderdalesta Orlandoon on noin 215 mailia (noin 350 km), meillä meni sen ajamiseen noin 3,5 h. Tietysti välillä pysähdytiin eli kokonaisaika oli varmaan reilut 4 h. Oltiin Orlandossa illalla noin klo 19.30 ja täytyy kyllä sanoa, että siellä oli ilta todella viileä. Tietysti oltiin totuttu Karibian lämpimiin öihin ja myös Miamin yöt olivat todella lämpimiä. Kaivettiin sitten pitkähihaiset puserot laukuista ja toivottiin, että päivällä olisi lämpimämpi.

Seuraavana aamuna aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta eli ilman puolesta näytti todella hyvältä. Orlandossa oli tarkoitus olla 3 päivää eli suunnitelmissa oli käydä huvipuistoissa, outleteissä shoppailemassa ja viimeisenä päivänä sitten Kennedy Space Centerissä. Sen jälkeen oli tarkoitus ajaa takaisin Miamiin, jossa oli suunnitelmissa viettää loppumatka.

Mutta palataan nyt päivään, jossa käytiin huvipuistoissa. Minä olin unelmoinut pääsevänsä Harry Potter puistoon eli näin ollen päätös oli helppo, että mihin puistoon ainakin pitäisi mennä. Harry Potter puisto sijaitsee Islands of Aventure puiston puolella eli ostettiin yhden päivän yhdistelmälippu, jolla pääsi Islands of Aventure ja Universal Studios puistoihin. Lippu maksoi 136 $/hlö eli mielestämme todella arvokas.

Varsinaiseen huvipuistoon pääseminen on sitten aikaanvievää homma eli ensiksi pitää laittaa auto parkkihalliin ja sieltä sitten kävellään siltoja ja tunneleita pitkin huvipuistoon. Parkkihalli on siis aivan valtavan kokoinen. Halliin menee monta kaistaa ja sen koko on todella iso. Jokaisessa kerroksessa on erilaisten hahmojen ja eläimien kuvat eli se kannattaa painaa mieleen, että illalla sitten löytää auton parkkihallista. Ennen kun pääsee huvipuistoalulle on myös turvatarkastus. Me oltiin hotellista ostettu huvipuistoliput etukäteen, koska oltiin kuultu, että lippujonot ovat todella pitkiä. Onneksi toimittiin näin, koska jonot olivat todellakin pitkiä. Vaikka meillä oli ostettu liput etukäteen, jouduimme kuitenkin jonottamaan ryhmälippujonossa, jossa annettiin varsinaiset liput. Onneksi jono oli huomattavasti lyhyempi kuin varsinainen lippujono. Kun saatiin liput, mentiin porteille, jossa otettiin sormenjäljet ja kuvat.  Tämän jälkeen päästiin vihdoin sisälle.

Ensimmäiseksi mentiin siis Island of Aventure huvipuistoon, jossa Harry Potter puisto sijaitsee. Käytiin myös joissakin muissakin laitteissa, mutta kun jokaiseen laitteeseen joutuu jonottamaan noin 1h, siinä ei yhden päivän aikana ehdi käydä kovin monta laitetta. Harry Potter puisto on todella suosittu ja ihmisiä oli alueella aivan valtavasti.  Mieheni lähti yhteen laitteeseen, johon en uskaltanut mennä eli mulla oli hyvin aikaa tutkia Harry Potterin puisto oikein kunnolla. Kävin kaupoissa, jotka ovat kun suoraan leffasta. Eli siellä myytiin taikasauvoja, kyniä, vihkoja, vaatteita, karkkeja, pehmopöllöjä ja kaikkea muuta tavaraa, jotka ovat tulleet tutuksi Harry Potter leffoista. Hintataso tarvaroille on kyllä todella tyyris eli päätin sitten olla ostamatta mitään. Harry Potter puistossa on myös linna, johon jouduttiin jonottamaan 1,5 h. Linna on kuitenkin sisältä todella vaikuttava eli voi sanoa, että tämä on todella hyvä kopio leffoissa nähdystä linnasta.

Kuvia Harry Potter puistosta
 Harry Potter puiston pääkatu



Sauvojen valikoima kaupassa

 Juna-asema
 Harry Potter linna

Kuvia Harry Potter Linnan sisätiloista

 Puhuvat taulut

Island of Aventure puistossa puistossa käynnin jälkeen käytiin syömässä ja käveltiin Universal Studioksen puolelle. Mieheni kävi taas hurjemmissa laitteissa ja yhdessä käytiin rauhallisimmissa, esim. 4D leffa ja muut leffa-aiheiset laitteet ja showt. Mielestäni todella mielenkiinntoinen oli laite, jossa kaikki asiakkaat osallistuivat leffan tekoon. Laitteessa asiakkaat istuivat metrossa ja joutuivat luonnonkatastrofin kouriin. Metrovaunua ravistutti, metrot kolaroivat keskenään, bensiini räjähti, tuli leimahti ja lopuksi vettä pääsi metropysäkille. Se oli todella vaikuttava, ohessa Disaster-laitteen video. Muutenkin suurin osa laitteista oli erilaisilla efekteilla varustettu. Tässä vielä pari esimerkkiä, Poseidon Island of Aventuressa ja Twister Universal Studioksen puolella.

Kuvia Universal Studios

Valtavan kokoinen Hard Rock Cafe
Herkkuja
 Hollywood


 Iltapala Drive-Innissä
Illalla Universal Studioksen puistossa oli paraati. Paraati on todella hieno ja tällä kertaa leffahahmot heittelivät koruja. Oltiin paraatia katsomassa aivan tien vieressä eli saatiin aika lailla erivärisiä helmikoruja. Tässä video Mardi Gras paraadista.




Turisti, vanha auto ja helmet 

Seuraavana päivänä ajateltiin mennä Orlando Premium Outlettiin. Oltiin jo aiemmin kuultu, että Orlandon outleteissa on vielä edullisemmat hinnat kuin esim. Sawgrass Millsissa. Mielestämme hinnat olivat aika lailla samoja, mutta tietysti valikoima oli jonkun verran erilainen. Esimerkiksi Orlandossa Victoria's secretsin outlet myymälä oli huomattavasti edullisempi kuin Miamissa.

Kuvia Orlando Premium Outletistä


 Turisti shoppailemassa

Illalla käytiin Orlandon keskustassa ja Disneyn downtownissa, johon on ilmainen sisäänpääsy. Disneyn downtownissa on paljon ravintoiloita, huvituspaikkoja ja kauppoja. Me lähinnä vaan käveltiin siinä alueella ja ihmeteltiin valtavia teemaravintoloiden määrää.

Dinosaurus aiheinen ravintola
Meriaiheinen ravintola
Kaupassa Prinsessalinnan kopio pienoiskoossa
Sademetsän aiheinen ravintola
Leffateatteri, Disney downtown 
Orlando keskustassa hieno suihkulähde, jossa vaihtuivat värit
Hotellimme vieressä oli limusiineja

Seuraavana aamuna luovutettiin hotellihuone ja lähdettiin ajamaan kohti Kennedy Space Centeriä. Avaruuskeskus sijaitsee Cape Canaveralissa Merrittin saarella, Orlandosta sinne on noin 50 km suoraan itään. Alue on hyvin soinen ja siellä näkee tien varsilla paljon alligaattoreita.

Kennedy Space Centerin koko alue on todella laaja. Pienemmällä alueella on näyttelyalue, jossa päästiin kävelemään, mutta varsinaisella avaruuskeskuksen alueella kierrettiin bussilla. Näyttelyalueella on erilaisia näyttelytiloja, kolmiulotteinen IMAX teatteri ja vaikuttava Atlantis avaruusaluksen esittelyhalli. Bussikuljetuksella taas päästiin hyvin lähellä laukaisualuetta ja nähtiin myös halli, jossa sukkuloita valmistetaan. Kierroksella nähtiin myös valtavan kokoinen laite, jolla kuljetetaan sukkuloita laukaisupaikalle. Kierroksen yksi pysähdyspaikka oli Apollo/Saturn V keskus, jossa esitellään Apollo avaruusohjelmaa ja aivan valtavaa Saturn V rakettia, jota matkoihin käytettiin. Toinen iso halli on siis näyttelyalueella ja siinä näkee Atlantiksen, jolla tehtiin yli 30 onnistunutta avaruuslentoa. Näyttely on todella hyvin toteutettu ja siinä saa tutustua itse Atlantikseen ja kaikkeen muuhun, joka liittyy avaruuteen ja miten avaruussukkuloita rakennetaan. Erittäin opettavainen paikka. Kennedy Space Center on mielestäni erittäin vaikuttava paikka ja jos Orlandossa olet käymässä, kannattaa tässä ehdottomasti käydä.

 Turistit Kennedy Space Centerissä
 Rakennus, jossa valmistetaan sukkulat
 Laite, jolla kuljetetaan sukkula laukaisupaikalle
 Laukaisupaikka
 Tien varsilla näkee alligaattoreita. Kuvasta näkee vain alligaattorin selkäosan.
Apollo/Saturn V keskuksesta kuvia
 Valvomohuone
 Saturn V raketin moottori
Saturn V raketin moottori
 Saturn V raketti
 Saturn V sukkula
 Avaruussukkula
Kuvia Atlantiksen hallista



 Atlantiksen ohjaamo
 Turisti Nasan nahkatakissa
Rakettipuisto