Tämä oli meille kolmas kansainvälinen risteily, aiemmin olemme olleet kahdesti Karibian risteilyllä ja hurahdettu risteilyihin ihan tosissaan. Jos haluat lukea aiemmista risteilyistä, ne löytyvät tästä.
Saavuttiin Dubain yöllä Norwegianin lennolla ja oltiin yksi yö Dubain keskustan Rove Downtown hotellissa. Hotelli oli aivan nappivalinta. Meillä oli nimittäin huone, josta olivat todella hienot näkymät Burj Khalifalle.
Näkymät hotellin ikkunasta
Muutenkin hotelli oli viihtyisä, aamupala todella hyvä ja monipuolinen. Plussaa myös siitä, että huoneen luovutus oli vasta klo 14 eli ehdittiin vielä ennen laivalle lähtöä tutustua pari tuntia Dubai malliin.
Hotellista lähdettiin satamaan taksilla. Onneksi ei ollut kovin pitkä matka, mutta Dubaissa kannattaa melkein aina varautua jonkinlaiseen ruuhkaan. Taksimatka maksoi keskustasta satamaan noin 50 AED, joka on noin 14 €. Taksi on Dubaissa aika edullinen ja sitä käytetään todella paljon niin turistit kuin paikallisetkin.
Satamassa ei ollut ollenkaan ruuhkaa, jätettiin isommat laukut sataman eteen, josta ne tuotiin sitten myöhemmin hyttiin. Oltiin jo etukäteen tehty lähtöselvitys netissä, joten meillä ei tarvinnut paikan päällä mitään lappuja täyttää. Ainoa, joka täytettiin, oli terveysselvitys. Luovutettiin myös passi ja saatiin hyttikortti, joka toimii laivalla myös luottokorttina ja ns. passina maihin mennessä. Laiva hoitaa myös kaikki tarvittavat leimaukset passiin keskitetysti.
Satamasta näkymät Dubai keskustalle
Meillä oli ikkunallinen hytti, joka oli todella viihtyisä. Aiemmin meillä on ollut parvekkeellinen hytti, mutta emme nyt haluttu maksaa siitä ekstraa, koska tiedettiin, että emme ehdi sitä siitä tällä risteilyllä oikein käyttää.
Melkein joka päivä siivoja ilahdutti meidät pyyhe-eläimillä :)
Vision of the Seas laivaan voit tutustua tarkemmin täällä. Laivassa on siis todella paljon erilaisia aktiviteetteja koko ajan tarjolla eli aika ei käy ikinä pitkäksi. Tämä risteily oli meidän osalta todella erilainen, koska emme käyty laivassa kertakaan uimassa ja aurinkoa otettiin vain meripäivänä.
Pääallas laivalla. Sisätiloissa oli myös toinen allas.
Tällä risteilyllä viihdyttiin joka päivä pitkään maissa. Sen jälkeen kun tultiin laivaan, käytiin syömässä myöhäinen lounas noutopöydästä ja muutaman tunnin päästä olikin jo illallisen aika, joka oli klo 18 Pääravintolassa.
Joka ilta käytiin tietysti illallisen jälkeen katsomassa iltaesitys ja jonkun verran sen jälkeen kuunneltiin keskiaukiolla musiikkia.
Upea teatterisali, esitys on kohta alkamassa
Upea keskiaukio, joka oli varmaan 10 kerrosta ylös asti korkea.
Keskiaukiolla laulettiin, tanssittiin ja pidettiin erilaisia esityksiä. Tässä laivan henkilökunta esittelee työntekijöiden maita. Laiva on todella kansainvälinen työpaikka.
Oltiin aina illalla niin väsyneitä, että kovin pitkään emme jaksaneet viihteellä olla vaan mentiin ajoissa nukkumaan, että jaksaa sitten taas seuraavana päivänä tutustua uuteen kohteeseen.
Ruoka on laivalla aina todella hyvä ja tämäkään risteily ei tehnyt sen osalta poikkeusta. Pääravintolassa ruoka tilattiin a la carte ruokalistalta. Ruokien esille panoon oli todella panostettu ja minä söin tällä kertaa aika paljon kalaa ja erilaisia rapuja. Ja tällä kertaa erityisesti jälkiruuat olivat erinomaiset.
Pääravintolan ruoka-annokset
Pääravintola, jossa syötiin joka ilta
Noutopöydän tarjontaa
Aamupala syötiin aina noutopöydästä, mutta sen olisi voinut syödä myös Pääravintolassa, jossa osa ruuista tilataan pöytään ja osittain ruokaa on tarjolla myös noutopöydästä.
Hedelmät on houkuttelevasti laitettu esille.
Tällä risteilyllä oli todella paljon suomalaisia eli koko meidän pöytäseurue (10 hlö) olivat Suomesta. Meitä oli siis 5 pariskuntaa ja yhteen pariskuntaan tutustuttiin niin hyvin, että vaihdettiin myös yhteystiedot. Meidän pöytäseurueen lisäksi laivalla oli myös muita suomalaisia.
Viikon risteily meni niin nopeasti, että emme todellakaan ehditty laivan aktiviteeteistä kovin paljon nauttia. Onneksi meripäivänä sentään ehdin kerran käymään zumbassa. Yksi ilta allasosastolla oli Arabian ilta, johon käytiin myös tutustumassa. Oli tanssia ja vesipiipun maistiaisia.
Viihdyttiin taas kerran laivalla erinomaisesti ja tulen aina kaipaamaan takaisin risteilylle. Risteilyn tekevät mieleenpainuvaksi erinomainen palvelu, ruoka, upeat kohdesatamat ja korkeatasoiset iltaesitykset. Risteilyllä on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja siellä on aina hauskaa. Ja sen lisäksi nautin merimaisemista, merta voi tuijottaa loputtomiin.
Risteilyn kohdesatamista kerroin omissa postauksissa.
Kaikki matkakertomukset löydät tästä.
Suuret kiitokset hienosta kirjoituksesta. Katselin juuri risteilyjä ensi kesälle, joten tuo kirjoituksesi tuli kreivin aikaan. Julkaisin sattumoisin juuri eilen tällaisen risteilyn
VastaaPoistahttp://askoleppilampi.blogspot.fi/search/label/Bahama-saaret
Sitäkin voi suositella :-) Blogisivustoltani löytyy myös matkakertomus Dubain reissulta reilu vuosi sitten http://askoleppilampi.blogspot.fi/search/label/Dubai
Vaikka olen himoreissaaja, olen vasta-alkaja näissä blogijutuissa. Toivottavasti toimin pelisääntöjen mukaisesti laittaessani vastavuoroisesti vinkkejä muille? Käyhän kommentoimassa matkavinkkejäni :-) Kuulumisiin!
Kiitos kommentista ja linkityksistä. Risteilyt ovat kyllä todella mahtavia. Vuosi sitten oltiin Costa Deliziosalla Karibian risteilyllä, jonka yksi kohdesatama oli myös Bahamalla.
PoistaIhania kuvia ja tunnelmia. Ei tee hyvää nousevalle matkakuumeelle!
VastaaPoistaFiilistelen jo täällä lähi-idän musiikkiradioilla :) http://www.nettiradiomaailmalla.com/category/lahi-ita
Kiitos postauksestasi, reilun viikon päästä olemme lähdössä tälle samalle laivalle, huomasin myös Khasabin postauksesi, kiitos siitäkin...mieluusti olisin lukenut myös Muscatista. Me mieluusti viettäisimme rantapäivää Muscatissa, mutta laivan oma retki rannalle kalliin hotellin lounaineen kuulostaa kovin kalliilta, onko muita vaihtoehtoja? Meillä on mukana 2 lasta ja muutenkaan ei museot kauheesti kiinnosta, missä kannattaisi aikaa viettää? Onko laivalla "kaikki" auki laivan satamassa ollessa? Kiitos jo etukäteen vastauksestasi. T:Tanja
VastaaPoistaKiva kuulla, että postauksestani on ollut hyötyä. Muscatista en ole vielä ehtinyt kirjoittaa. Käytiin Muscatissa rannalla, mutta emme siis viettäneet siellä rantapäivää vaan ajateltiin vaan mennä katsomaan, minkälaiset rannat siellä on. Rannat ovat siis täysin autioita, muutama henkilö nähtiin siellä kävelemässä. Sen takia varmaan myydään laivalla näitä retkiä rannalle, jossa on myös ruokailu hotellissa, koska rannalla ei ole siis mitään palveluja. Muscatissa kannatta käydä soukissa ja vanhassa kaupungissa, jossa on palatseja ja moskeijoita. Emme käyty siis missään sisällä, mutta ne ovat ulkopuoleltakin niin upeita, että kannattaa hieman kierrellä siinä. Me käveltiin sinne satamasta (noin 3 km) ja takaisin tultiin paikallisbussilla.
PoistaKaikki paikat ovat laivalla auki vaikka laiva on satamassa, koska aina on henkilöitä, jotka jäävät laivaan.
Tämä risteily on omalla suosikki listalla myös. Kiva lukea tästä. Tosin ensi vuodelle alkaa olemaan jo muita suunnitelmia.
VastaaPoistaHei
VastaaPoistaMistä varasitte risteilyn? Tuntuu, että laivoja on niin paljon, miten ihmeessä valita hyvä..mietin ensi talveksi matkaa, kun mukana 7v ja 6kk vauva ensi talvena...
Me varattiin risteily Logitravelin kautta. Siellä on myös suomenkielinen asiakaspalvelu. Risteilyjä on todellakin paljon eli kannattaa vertailla, mitä henkilökohtaisesti arvostaa eniten eli reitti, laivan palvelut, lasten aktiviteetit yms.
Poista