Näytetään tekstit, joissa on tunniste rantaloma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rantaloma. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. elokuuta 2016

Marche - upeita kukkuloita, keskiaikaisia kyliä ja merenrantaa, osa 2

Edellisessä postauksessa kerroin Maceratasta ja sen lähellä olevista upeista paikoista. Viikon aikana ehdittiin käymään useissa paikoissa, koska välimatkat ovat yllättävän lyhyitä.

Olin etukäteen lukenut, että kannattaa vierailla pienessä keskiaikaisessa kaupungissa Offidassa ja sen lähellä olevassa kaupungissa Ascoli Picenossa.


Offida

Offida on pieni kaupunki keskellä viiniviljelmiä ja se on tunnettu karnevaaleista, pitsinnypläyksestä ja viinistä. Me saavuttiin kaupunkiin klo 13 päivällä kun alkoi siesta. Käytännössä kaupunki oli täysin autio ja ainoastaan yksi paikallista viiniä esittelevä kauppa oli auki. Viinikaupassa oli todella hyvä palvelu ja näin me sitten maisteltiin erilaisia paikallisia viinejä. Sen jälkeen käveltiin kaupungilla ja ihailtiin keskiaikaisia rakennuksia. Aivan vanhankaupungin sydämessä on hieno Palazzo Comunale (kaupungintalo). Käveltiin sen ohi ja jatkettiin matkaa vanhan kaupungin toiselle laidalle.

IMG_0109

Kaupungin katujen välistä pilkahdi aika ajoin peltoja ja viiniviljelmiä.

IMG_0110

Tarkoitus oli käydä katsomassa myös kuuluisaa Santa Maria della Rocca kirkkoa, joka on Marchen alueen yksi merkittävimmistä nähtävyyksistä. Se on romaanilais-goottilainen tiilirakennus, joka rakennettiin vuonna 1330. Kirkko ei ole itse asiassa mitenkään kovin näyttävän näköinen vaan hyvinkin yksinkertainen. Kirkkoon sisälle emme päästy, koska se oli myöskin siestan aikaa suljettu.

IMG_0116

Kirkon ympäristö oli todella upea,  joka kulmaan avautuivat kukkulanäkymät ja kaukana näkyi myös Sibillini vuoristo. Viiniviljelmiä näkyi myös runsaasti.

IMG_0132

Tämän jälkeen lähdettiin kävelemään takaisin autolle ja suunnattiin Ascoli Picenoon.

IMG_0131
Tässä Offidan kaupunki vielä kauempana kuvattuna.

Kaupunki on varmasti hyvin erilainen vilkkaana toripäivänä, mutta vaihteeksi oli todella mielenkiintoinen tutustua täysin autioon kaupunkiin.

Ascoli Piceno

Offidasta ajettiin Ascoli Picenoon, joka on reilu 50.000 asukkaan kaupunki. Kun moni kaupunki Marchessa on kukkulan päällä, Ascoli Piceno sijaitsee taas laaksossa. Ajettiin aika kauan kaupungin kapeita katuja ennen kun saatiin auto parkkiin. Täällä oli jo enemmän turisteja ja paikallisia, mutta todella rauhallinen tämäkin kaupunki oli siestan aikaan. Käveltiin vanhaan kaupunkiin kuuluisalle aukiolle Piazza de Poppolo. Aukio oli todella upea ja aukion laidalla oli useita todella näyttäviä rakennuksia, kirkko ja palatsi.

IMG_0123 IMG_0128

Tässä palatsissa (Palazzo dei Capitani del Popolo) olisi ollut myös museo sisätiloissa, mutta meillä alkoi olla jo kova nälkä eikä jaksettu lähteä museo kiertämään. Julkisivu kellotorneineen oli kyllä todella vaikuttava.

IMG_0125

Palatsin upealle sisäpihalle pääsi ilmaiseksi.

IMG_0130


Aukiolla sijaitsevan kirkon (Chiesa di San Francesco) ovi oli todella näyttävästi koristeltu. Olisi ollut mukava myös käydä sisätilat katsomassa, mutta siestan aikaan myös kirkko oli kiinni. Jotenkin Ascoli Piecenossa alkoi siestaa jo hiukan ärsyttää, koska se tuntui kestävän ikuisuuksia. Aika moni paikka avattiin illalla uudelleen vasta klo 17 jälkeen.

Onneksi löydettiin viihtyisä ravintola, jossa syötiin salaattia ja focaccia. Nyt en millään muista tämän ravintolan nimeä ja laskukin maksettiin käteisellä, muuten olisi päässyt tarkistamaan tiedot myös jälkikäteen.


IMG_0121

Gradara

Gradara sijaitsee lähellä (40 km) San Marinoa, näin ollen vierailtiin saman päivän aikana molemmissa paikossa.

Suurin osa turisteista tulee Gradaraan sen hienon linnan (Castello di Granadara) vuoksi.

DSCN3696Monen mielestä Gradaran linna on lukuisten linnojen joukoista Italian kaunein. Gradaran linna tunnetaan myös Danten Jumalaisesta näytelmästä. Rakastavaisten Paolon ja Francescan tarina sijoittuu kaupunkiin ja perustuu tositapahtumiin. Olen vieraillut useissa linnoissa ja mielestäni Gradara linna sijoittuu todellakin parhaimpien joukkoon.



DSCN3682 DSCN3675
Linnan piha-aluetta

Itse henkilökohtaisesti tykkään sellaisista vanhoista linnoista, jossa huoneissa on esillä eri aikakausilta säilyneitä huonekaluja. Silloin aistii huomattavasti paremmin keskiajan tunnelman ja voi kuvitella, miten silloin elettiin. Gradaran linnassa esillä olevat huonekalut ovat säilyneet todella hyvin. Jonkun verran on myös keskiajalta olevia vaatteita.

DSCN3679 DSCN3670 DSCN3668 DSCN3665

Gradaran vanha kaupunki on pieni ja todella viihtyisä, paljon on turistikauppoja ja pieniä ravintoloita. Kaupunkiin kuljetaan massiivisen portin läpi, joka samalla toimii myös kellotornina.

DSCN3692 IMG_0018 DSCN3694

Oltiin todella tyytyväisiä, että päätettiin Gradarassa vierailla. Matka jatkui San Marinoon, josta kerron seuraavassa postauksessa.

Kaikki matkakertomukset löydät tästä.

maanantai 8. elokuuta 2016

Marche - upeita kukkuloita, keskiaikaisia kyliä ja merenrantaa, osa 1

Marchen alue Italiassa on suomalaisille huomattavasti tuntemattomampi alue kuin Toscana, mutta luonnon osalta Marche on hyvin samanlainen - hienoja kukkuloita ja paljon keskiaikaisia kyliä. Myös upeaa merenrantaa löytyy molemmilta alueilta. Marchen alueella on myös vuoristoa - Mont Sibilillini, jossa korkein vuori Monte Vettori kohoaa 2476 metriin saakka.

Vietettiin Marchen alueella heinäkuun alussa 8 päivää. Lennettiin Roomaan, josta meillä oli etukäteen vuokrattu auto (Ford Focus automaattivaihteisena).

IMG_0159


Loma-asuntomme sijaitsi Maceratan kaupungin laidalla, johon on Roomasta suhteellisen lyhyt matka (286 km) moottoritietä pitkin. Moottoritie on maksullinen ja tällä osuudella maksu on reilut 20 €. Moottoritieltä ovat poikkeuksellisen hienot näkymät vuorille ja myöhemmin myös merelle.

Loma-asuntomme Recidence Belohorizonte sijaitsi ihastuttavalla paikalla kukkulalla, josta näkymät merelle, kumpuileville pelloille ja kaupungille olivat todella upeat. Meillä oli yhden makuuhuoneen asunto (olohuone-keittiö oli samassa huoneessa), joka oli myös todella viihtyisä. Maksettiin asunnosta 680 eur 8 yöltä. Mielestäni tässä asunnossa hinta-laatusuhde oli todella kohdallaan ja voin lämpimästi suositella kyseistä paikkaa tukikohdaksi kun etsit Marchen alueelta viihtyisää ja kohtuullisen hintaista loma-asuntoa. Marchen alueella on myös paljon villoja vuokrattavana, jotka ovat todella upeita, mutta taas huomattavasti kalliimpia.

IMG_0155 IMG_0049 IMG_0146 IMG_0150
IMG_0007


Macerata

Maceratan yliopistokaupunki on suhteellisen iso ja siellä asuu noin 320.000 asukasta. Paikan päällä kaupunki ei tuntunut yhtään näin isolta, koska Maceratan asuinalueet sijaitsevat laajalla alueella. Kaupunki levittäytyy kukkuloiden päälle, näin ollen sieltä on joka paikkaan hienot näkymät. Vanha kaupunki on hyvin kompakti ja sen kiertää aika nopeasti. Siellä on todella paljon hyvin vanhoja ja rosoisia taloja, joita ei ole erityisemmin kunnostettu. Vanhassa kaupungissa on useita kirkkoja ja iso aukio, jossa laidalla on teatteri ja yliopistotalo.

IMG_0100

Maceratassa on myös muutamia mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Me vierailtiin niistä vain yhdessä eli Bonaccorsin palatsissa.

 IMG_0055
Näkymät palatsin yläkerrasta sisäpihalle ja ympäristöön.

Lipun hinta oli vain 3 €/hlö. Palatsi oli upea ja nähtävää riitti, alakerrassa oli esillä vanhoja hevoskärryjä ja yläkerrassa taidetta. Museossa sai myös kokeilla, miltä tuntuu istua hevoskärryssä mukula - tai huonokuntoisella hiekkatiellä.

DSCN3744 DSCN3751
DSCN3759

Kierroksen kruunaa Aeneis-kertomuksen (Rooman Vergiliuksen ensimmäisellä vuosisadalla eaa kirjoittama eeppinen runoelma) pohjautuvilla freskoilla maalattu upea sali.  


DSCN3760

Maceratassa on myös teatteri, joka kuvien mukaan on todella hieno. Siihen emme valitettavasti ehtineet.

Tehtiin useana päivänä päiväretkiä lähialueille. Kaikki paikat olivat viehättäviä ja käymisen arvoisia. Marchen kaupungeissa (pl. isot rannikkokaupungit, jossa paljon turisteja) noudatetaan todella tarkasti siestaa, jolloin päiväsaikaan pienet kaupat ja kahvilat/ravintolat ovat kiinni. Meidän päivärytmi taas on aivan erilainen eli nukutaan pitkään ja syödään rauhassa aamupala, yleensä päästään liikkeelle noin klo 11 jälkeen. Siesta taas alkaa klo 13 ja kestää useita tunteja, yleensä klo 16 asti. Jotkut kaupungit ovat silloin täysin autioita eli tämä kannattaa ottaa huomioon kun suunnittelee päiväretkiä.


Loreto

Loreto pieni ja viehättävä kaupunki. Kaupunki sijaitsee noin 20 km Anconan rannikkokaupungista sisämaahan. Kaupunki on kuuluisa San Loreto kirkosta, joka nykyään on pyhiinvaelluskirkko. Tarinan mukaan 1400-luvulla enkeleitä muutti rakennukseen ja nykyään taloa kutsutaan nimeltä Santa Casa. Samassa talossa Neitsyt Maria kasvatti myös Jeesus lasta. Santa Casa, luostari ja San Loreto basilika sijaitsevat vierekkäin ja ovat upeita rakennuksia. Me vierailtiin vain kirkossa. Kirkko on todella upea sisältä.

IMG_0078 IMG_0072 IMG_0071

Itse kaupunki on pieni. Pääkadun varrella on paljon turisteille suunnattuja kauppoja, ravintoloita ja kahviloita.

IMG_0076

Me vietettiin kaupungissa noin tunnin verran. Tietysti, jos oltaisiin istuttu kahville, silloin kaupungissa olisi vierähtänyt helposti hieman pitempäänkin. Me haluttiin kuitenkin siirtyä seuraavaan kohteeseen. Suunnattiin nimittäin Coneron vuorille, jossa meillä oli tarkoitus tehdä helppo kävelyretki upeista maisemista nauttien.

IMG_0079
Näkymät Loretosta Conero vuorelle

Coneron vuori

Conero on Italiassa ainoa Adrianmeren rannalla sijaitseva vuori, joka kohoaa 572 m korkeuteen. Itäpuolella vuorta kalliojyrkänteet kohoavat kun suoraan merestä ja muodostavat meren ja vuoren väliin pieniä ja viehättäviä rantapoukamia. Osalle näistä pääsee vain veneellä. Autolla pääsee Portonovon tai Sirolon puolella oleville rannoille.

Me ajettiin autolla Conero-vuoren luonnonpuistoon ja tehtiin noin 1,5 h kävelyretki. Alussa polku oli helppo mutta myöhemmin muuttui kiviseksi ja jonkun verran oli nousuja ja laskuja. Meillä oli omat piknik eväät mukana, mutta auton parkkipaikan vieressä oli myös muutama ruokapaikka, jossa olisi saanut lämmintä ruokaa. Kävelyretken jälkeen ajettiin alas rannikolle ja ajettiin kohti Portonovoa, jossa oli tarkoitus pulahtaa kirkkaaseen mereen. Coneron vuoren ympäristön rannat ovat poikkeuksellisesti kivirantoja Muissa Italian Adrianmeren puolella olevissa lomakohteissa kuten Riminissa ja Riccionissa rannat ovat hiekkarantaa.

IMG_0105 IMG_0080

Portonovon suosittu ranta

Portonovon ranta on todella suosittu ja jouduttiin jonkun aikaa odottamaan, että saatiin auto parkkiin. Vihdoin päästiin rannalle. Ranta oli hieno, mutta mun makuun hieman ruuhkainen. Ajateltiin kuitenkin vuokrata aurinkotuolit ja varjo. Vesi näytti kirkkaalta eli pulahdettiin heti uimaan. Merivesi oli myös todella lämmin ja viihdyttiin meressä pitkään. Syvemmällä vesi ei kuitenkaan soveltunut snorklaukseen, koska siellä esiintyi hieman sameutta. Nähtiin kuitenkin matalassa vedessä rapuja. Viihdyttiin rannalla muutama tunti ja sen jälkeen ajettiin takaisin loma-asunnolle.

IMG_0095
IMG_0096
IMG_0106

Seuraavassa postauksessa kerron lisää viehättävistä pikkukylistä ja paikoista, jossa vierailtiin.

Kaikki matkakertomukset löydät tästä.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Cozumel - Meksiko

Kuudes eli viimeinen kohdesatama Karibian risteilyllämme oli Cozumel. Saari on noin 20 km mantereelta ja saarelta näkeekin selkeällä säällä Playa del Carmenin ja sen upean rannikon.

Cozumelin saari on 16 km leveä ja 48 km pitkä. Ihan koko saaren ympäri ei voi kiertää ainakaan vuokra-autolla, koska kaikki tiet eivät ole ajokunnossa. Olin etukäteen lukenut, että Cozumelilla kannattaa ehdottomasti vuorata auto, koska päätiet ovat hyvässä kunnossa ja liikenne on rauhallista. Oltiin melko varmoja, että satamasta löytyy autovuokraamo, josta voidaan vuokrata auto. Autovuokraamot löytyvät vasta kauppojen ja ravintoloiden jälkeen satama-alueen porttien luota. Vuorattiin auto Alamosta hintaan 65 $/pv, hintaan sisältyi täysvakuutus nollaomavastuulla. Auto oli keskikokoinen ja automaattivaihteinen.

Saatiin vuokraamosta kartta ja suunnattiin satamasta saaren eteläosaan. Ensimmäiseksi pysähdyttiin El Cedral maya-raunioiden alueella. Alue on todella pieni ja se on nähty aika nopeasti. Siellä oli yksi maya-raunio ja pieni kirkko. Alueella oli myös puisto.

DSCN3441
El Cedral, maya-raunio

DSCN3440
Pieni kirkko, El Cedral alueella

DSCN3442

DSCN3443

Käveltiin alueella noin puoli tuntia ja siirryttiin eteenpäin saaren eteläisempään nurkkaan, jossa sijaitsee Punta Sur ekologinen puisto. 

Punta Sur alueelle oli sisäänpääsymaksu 14 $/hlö.

DSCN3455

Alueella oli myös muutama maya-raunio.

DSCN3456

Aika pian nähtiin suistoalue, jossa asuu krokotiileja ja paljon lintuja. Tässä kohtaa emme vielä nähneet krokotiileja, mutta myöhemmin meitä kyllä onnisti.

DSCN3457

Aivan puiston kaukaisemmassa kulmassa oli majakka, jonka sisätiloissa oli myös pieni museo.

DSCN3459

DSCN3464

DSCN3475

DSCN3479

Nähtiin alueella todella paljon iguaaneja. Niitä oli kivikasojen päällä ja autotien reunassa näitä oli vaikka kuinka paljon.

DSCN3463

DSCN3508

Myös pelikaanit viihtyvät alueella.

DSCN3506

Paras osuus puistossa oli vielä edessä. Saavuttiin pienellä parkkialueelle, jossa toisella puolella oli merenranta ja toisella puolella suistoalue (laguuni), jossa asuivat krokotiilit. Tuntuu aivan uskomattomalta, että suolainen vesi ja makea vesi ovat näin lähekkäin. Ja näytti siltä, että krokotiilit pysyttelivät suistoalueella vaikka rannalle olisi ollut 200 metriä. Eihän sitä kyllä koskaan tiedä, jos joku yksilö joskus eksyisikin rannan puolelle.

Lipun hintaan sisältyi reilun puolen tunnin veneajelu suistoalueella. Nyt oltiin melko varmoja, että nähdään krokotiileja, mutta venekuski ei ollut siitä 100 % varma. Mutta meitä onnisti. Oltiin aika lailla keskellä laguunia kun huomattiin, että joku eläin tulee vauhdilla meitä kohti. Aika pian nähtiin, että tämähän on krokotiili. Luulen, että jotkut turistit ovat syöttäneet niitä veneestä, koska tämä yksilö selvästikin odotti, että joku olisi antanut ruokaa.

DSCN3488

Nähtiin vielä aika runsaasti lintuja. Ajelu suistoalueella oli todella mahtava.

DSCN3492

Veneajelun jälkeen lähdettiin rannalle. Aivan uskomaton näky odotti meitä. Ranta oli melkein autio, ihan muutama turisti oli rannalla.

IMG_0235

Lähdettiin heti uimaan ja snorklaamaan. Vesi oli todella kirkas ja turkoosi, ihan kuin paratiisiin olisi saapunut.

DSCN3504

IMG_0231

Uimisen jälkeen rentouduttiin riippukeinoissa. Se oli aivan täydellistä - katsoa vaan merta ja kuunnella luonnon ääniä.


DSCN3505

IMG_0245

Oltaisiin viihdytty rannalla vielä vaikka kuinka kauan, mutta meillä oli pakko lähteä, koska haluttiin vielä käydä Cozumelin pääkaupungissa San Miguelissa.

Meillä oli jo hieman nälkä ja kaivattiin kahvia. Onneksi San Miguelista löytyi Starbucks, jossa juotiin kahvit ja otettiin pieni välipala. Käveltiin kaupungin keskustassa ja ihailtiin värikkäitä taloja. Kaupunki oli todella siisti ja siellä oli runsaasti baareja ja ruokapaikkoja. Turisteja oli todella vähän, koska suurimmat massat olivat jo menneet laivaan.

DSCN3517

DSCN3519

Kaupungissa käynnin jälkeen palautettiin auto ja pyörittiin vielä satama-alueella kaupoissa.

DSCN3521

DSCN3523

Ja sen jälkeen sitten laivaan. Oltiin koko päivä vietetty ihanassa Cozumelissa. Tykättiin tästä paikasta todella paljon. Osittain syynä on varmasti se, että tämä oli ainoa kohdesatama, jossa vuokrattiin auto. Paikasta saa aina eniten irti kun voi lähteä sinne, mihin haluaa ja viipyä paikassa just niin kauan kuin haluaa. Punta Sur luonnonpuistoon ei esimerkiksi pääse edes turistibussilla, koska sillä rajoitetaan turistien määrää puistossa. Tämä oli meidän ensimmäinen kerta Meksikossa, mutta ei varmasti viimeinen. Ihastuttiin paikkaan todella paljon ja halutaan nähdä myös muita paikkoja Meksikosta.

DSCN3530

Tämä oli viimeinen postaus Karibian risteilystä ja kohdesatamista. Teen vielä yhteenveto- ja kustannuspostauksen, jotka ovat olleet suosittuja.

Muut matkakertomukset löydät tästä.