torstai 3. elokuuta 2017

Neuschwanstein ja Hochenschwangau - upeat saksalaiset satulinnat

Yövyttiin Kaufbeurenissa, josta on 35 km matka Schwangauhun, jossa satulinnat sijaitsevat.

Lähdettiin aikaisin liikkeelle, koska meillä ei ollut lippuja varattu linnojen sisätiloihin. Yritin varata 3 viikkoa etukäteen netistä, mutta se ei enää onnistunut. Jos haluat siis varmistaa tietylle päivälle liput, kannattaa ne varata hyvissä ajoin.

Oltiin noin klo 9 aamulla lippujonossa ja onneksi jono oli yllättävän lyhyt, alle puolessa tunnissa meillä oli liput Neuschwansteinin ja Hochenschwangaun linnoihin, yhdistelmälippu maksoi 25 €/hlö (kesäkuu 2017). Lippuihin on merkitty kellonaika, milloin kierros alkaa. Sitä ei kannata missata, koska myöhemmin ei enää pääse kyseisellä lipulla sisälle. Nähtiin pari tapausta, jossa henkilöt olivat missanneet oman kellonajan ja sisälle ei enää päässyt.

Hochenschwangau

Ensimmäiseksi vierailtiin Hochenschwangau linnassa. Sinne on huomattavasti helpompi kävelymatka kuin Neuschwansteinin linnalle, ehkä noin 10 min.

Linna on jälleenrakennettu 1800-luvulla Ludwig II:n isänsä kuningas Maksimilian II toimesta. Hochenschwangaus linna oli Maksimilianien kuningasperheen virallinen kesäasunto ja metsästyslinna. Maximilianin kuoleman jälkeen Ludwig II muutti linnaan asumaan. Linna on hyvin säilynyt ja selvisi vahingoitta myös kummastakin maailmansodasta.

Linnakierros kestää noin 30 min ja sisällä ei saa kuvata. Otin muutaman kuvan kännykällä ilman salamaa. Huonekoot linnassa olivat suhteellisen pieniä, mutta ne lisäsivät kotikuutta. Kaikki esineet ja sisustus oli kuitenkin upea. Linnan pihalta näkee myös Neuschwanteineinin linnalle ja järvelle.

Untitled Untitled Untitled
Untitled Untitled


Neuschwanstein

Neushcwansteinin linnan rakennutti 1800-luvun loppupuolella Baijerin kuningas Ludwig II.  Kuningas halusi linnan korkealle kukkulalle, josta avautuvat henkeäsalpaavat näkymät alas laaksoon sekä ylös Alpeille. DSCN3861


Untitled


Linnalta on myös näkymät Hohenschwangau linnaan, joka oli hänen syntymäkoti. Ludvig nimesi oman linnansa Richard Wagnerin oopperan Lohengrinin eli Joutsenritarin mukaan. Neuschwansteinin linnan suora käännös on suomeksi "uusi joutsenkivilinna". Kuuluisa linna on ollut myös nispiraation lähteenä Walt Disneyn Prinsessa Ruususen satulinnalle.


Ludwig  ei itse nähnyt koskaan linnaa valmiina, sillä hän kuoli kesäkuussa 1866. Ludvig ehtii asua linnassa puoli vuotta, kun hänet tituleerattiin mielisairaaksi. Ludvig hukkui järveen pian sen jälkeen.


Linnan  ulkopuoli valmistui 1892, mutta se ei valmistunut ikinä täysin alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Neuschwansteinin linna avattiin yleisölle seitsemän viikkoa Ludwigin kuoleman jälkeen, jotta pääsymaksuilla saataisiin takaisin edes osa rakentamiseen kuluneista rahoista. Rahat ovat palautuneet moninkertaisesti, koska satulinnasta on tullut Saksan suosituin nähtävyys.


Linnalle on alhaalta kylästä reilun puolen tunnin kävelymatka eli tänne kannattaa ehdottomasti laittaa kunnon kengät jalkaan. Onneksi kylästä lähtee myös bussi tai sitten hevosvaunut. Me mentiin ylös bussilla, koska ilma oli sateinen ja haluttiin ensimmäiseksi mennä Marie-sillalle (saksaksi Marienbrücke), josta saa parhaat kuvat linnasta. Sillalle on siis vielä pitempi matka kuin itse linnalle.

Marie-silta on todella ruuhkainen, koska kaikki haluavat tietysti parhaan kuvan linnasta. Untitled
Marienbrücken silta on todella ruuhkainen


Minulle sillalla käynti oli todella kauhea kokemus, koska olen korkeapaikkakammoinen ja siellä iski tämä kammo oikein kunnolla. En päässyt edes itse ottamaan kuvia, koska pyörrytti ja hirvitti. Onneksi mieheni oli mun kanssa, joka hoiti kuvaamiseen ja mun taluttamisen. Päästiin kuitenkin sillan toiseen päähän ja mieheni kiipeili vielä sillan jälkeiselle mäelle jyrkkää polkua pitkin ottamaan kuvia linnasta.

Untitled
DSCN3857
Näkymät sillalta linnalle ovat kyllä upeat. Sillan alla pauhaa joki, josta muodostuu vesiputous. Sillan ja vesiputouksen näkee sitten itse linnan pihalta
Untitled



Seuraavaksi siirryttiin linnaan, koska meidän vierailuaika alkoi lähestyä. Matkalla sillalta linnalle voi ihailla upeita näkymiä laaksoon, Alpensee-järvelle ja Alpeille.


Untitled


DSCN3863


Sisätilojen kierros alkaa sisäpihan vierestä. Linnan sisäpiha on yllättävän pieni.


Untitled
Valitettavasti tässäkään linnan sisätiloissa ei saa kuvata. Linnan sisätiloissa on käytetty paljon Ludwigin lempiväriä sinistä ja kaikkialla näkyy paljon taideteoksia, joiden aiheet ovat Wagnerin oopperoista. Linnassa on myös upea juhlasali, jota ei kuninkaan elämän aikana käytetty kertaakaan. Linnasta puuttuu myös valtaistuin, koska sitä ei saatu valmiiksi ennen kuninkaan kuolemaa. Muutenkin linnassa oli huipputekniikkaa, sähkövalot sekä kylmä ja kuuma vesi tulivat linnaan. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli kuninkaan ruokapöydän alle rakennettu nostotekniikka, jolla ruokapöytä saatiin laskettu alas keittiöön ja sen jälkeen kun ruoka oli valmiina, se nostettiin takaisin ruokasaliin. Linnan sisätiloista vain osa on valmiina ja osa kerroksista on täysin keskeneräisiä. Turistit pääsevät vierailemaan vain valmistuneissa huoneissa.

Kierroksen päätteeksi pääsee linnan parvekkeelle, josta avautuvat upeat näkymät järvelle, Alpeille ja Hochenschwangaun linnalle.

Untitled Untitled

Untitled Untitled Alpensee-järvi

Ohessa video, jos haluat tutustua linnaan hieman enemmän. Videolta näkee myös hieman sisätiloja.


Untitled

Oheinen kuva on otettu linnan kaupassa julisteesta, josta näkee myös linnan punaisenvärisen sisääntuloportin, joka meidän vierailun aikana oli remontissa.


Linna on upea sisältä ja ulkoa. Kannattaa varata reilusti aikaa, että voi tutustua molempiin linnoihin, koko Schwangau kylään ja myös Füsseniin. Füsseni on pieni kaupunki, jossa on hienoja vanhoja taloja ja paljon ravintoioita ja kahviloita. Myös pikkukauppoja on yllättävän paljon. Jos aikaa jää linnojen vierailemisen jälkeen, kannattaa ehdottomasti poiketa myös Füsseniin.
Untitled

Kaikki matkakertomukset löydät tästä.