maanantai 4. tammikuuta 2016

Lontoon Harry Potter Studio Tour

Lontoon matkan päätarkoitus oli käydä Warner Brosin Studioilla, jossa on kuvattu kaikki Harry Potter elokuvat.

Ollaan koko perhe todella isoja Harry Potter faneja ja kuvauspaikalla käynti on ollut pitkäaikainen haave, joka vihdoin toteutui.

DSCN2961

Liput Studioille pitää ostaa etukäteen. Varausta tehdessään on tiedettävä päivä ja kellonaika, jolloin haluaa Studioilla vierailla. Studiot on auki joka päivä. Liput maksoivat aikuisilta 33 £ (n 49 €) ja lasten lippu 25,50 £ (n. 38 €). Liput maksetaan luottokortilla ja varausvahvistus tulee sähköpostiin. Varausvahvistusta näyttämällä saa sitten paikan päältä varsinaiset liput. Meidän kierros alkoi klo 13. Käytännössä kannattaa olla noin tunti ennen kierroksen alkua paikalla. Siinä ehtii hyvin juoda vaikka kahvit ja käydä kaupassa ihmettelemässä kaikkea mahdollista Harry Potteriin liittyvää tavaraa.

DSCN2973

Studion nettisivulta löytyy hyvät ohjeet, joiden avulla pääsee helposti paikan päälle. Mielestäni helpoin tapa on tulla junalla Eustonin asemalta Watford Junctionin asemalle. Junia on niin nopeita kuin hitaita. Kannattaa ehdottomasti ottaa nopeampi juna, koska niillä pääsee noin 20 min perille, hitailla saattaa mennä jopa tunti.

Jos olet ostanut aikaisemmin Oyster kortin, sillä voi maksaa myös tämän matkan. Se on huomattavasti halvempaa kuin ostaa lipun vain tätä matkaa varten. Jos kuitenkin ostat vain tämän matkan lipun, muista ostaa meno-paluu, koska se on huomattavasti halvempaa kuin yksittäisen lipun ostaminen.

Watford Junctioin juna-aseman vieressä on bussiasema, josta menee busseja studioille. Meno-paluu maksaa 2 £ ja matka kestää noin 15 min. Meillä kävi hyvä tuuri, että bussi oli edessä ja ei tarvinnut yhtään odottaa. Bussit kulkevat arkisin noin 15 min välein ja viikonloppuisin hiukan harvemmin.

DSCN2959

Oltiin Studioilla noin klo 12, kierroksen alkuun oli vielä aikaa noin tunti. Puoli tuntia kului lipunvaihtoon, matkamuistomyymälässä, kahvilassa ja kuvien räpsimiseen. Jono kierrokselle oli aika pitkä ja lähdettiinkin klo 12.30 jonottamaan sisäänpääsyä. Melkein puoli tuntia siinä vierähtikin.

DSCN2975

DSCN2964

Ennen varsinaisen studiokierroksen alkua katsotaan kahdessa eri tilassa esittelyvideot. Ensimmäisessä tilassa seisotaan ja jälkimmäisessä istutaan. Kun viimeisessä tilassa esittelyvideo päättyy, sen jälkeen kuvascreeni nostetaan ylös ja sen takana on ovi Tylypahkaan. Todella jännittävällä tavalla on toteutettu kierroksen alku. Jos jollakin on sinä päivänä synttärit, synttärisankari pääsee avaamaan oven Tylypahkaan.

DSCN2983
Sisäänkäynti Suureen Saliin

DSCN2990

Kierros alkaa siis Suuresta Salista, joka oli todella hieno. Kovin kauan siinä ei voi kuvata ja ihmetellä, koska seuraava ryhmä saapuu aika nopeasti. Kun ovet avataan ryhmälle, silloin edellisen ryhmän on pitänyt poistua seuraavaan tilaan. Asiakkaille halutaan tuottaa samanlainen fiilis kuin Harry Potter asteli ensimmäisen kerran Suuren Saliin massiivisten ovien kautta.

DSCN2999

DSCN2989

DSCN3000

DSCN2997

DSCN3030

Kuvaaminen on sallittu koko kierroksen aikana, pari poikkeusta lukuun ottamatta. Luudanlentoa eikä Ford Anglian autolla-ajoa ei voi kuvata.

Esillä on siis todella iso määrä elokuvassa käytettyjä asuja, lavasteita ja esineitä.

DSCN3012
Rohkelikkojen tupa

DSCN3017
Dumbledoren huone

DSCN3016

Esillä on myös tekniikka, millä on saatu leffat taianomaiseksi, esim. millä lumottiin Suuren Salin katto, miten kaappien ovet liikkuvat itsestään sekä muut eri tekniikalla toteutetut välineet, esim. itseleikkaavat veitset ja muut leffassa nähdyt kohtauksen loitsujen jälkeen. Yksityiskohtien määrä on todella häikäisevä.

DSCN3035

DSCN3037

DSCN3033

DSCN3029

Luudanlento oli todella suosittu ja jono oli aika pitkä. Me ei jääty jonottamaan luudalla lentoa, mutta katsottiin, miten se käytännössä leffaan toteutettiin. Siitä saa muistoksi myös kuvan tai videon.

Studiolla on myös asemalaituri, josta Tylypahkan juna lähtee. Tietysti siinä on myös seinä, johon kärry on upotettu. Junaan pääsi sisälle ja kärryn vieressä oli suosittu ottaa kuvia. Ilman muuta minunkin piti siinä poseerata kun tyttäreni otti kuvan.

DSCN3050

465


Kierroksen puolessavälissä on ravintola, josta saa ns. pikaruokaa. Samalla voi ostaa kermakaljaa. Me ostettiin ruoka-annokset ja sen lisäksi kaikille kermakaljaa kun sitä oli aika moni kehunut. Emme tykätty kermakaljasta ollenkaan ja kaikilta jäi se juomatta.

Ravintolan jälkeen pääsi ulos ja siellä sijaitsee myös Harry Potterin talo. Myös muita mielenkiintoisia lavasteita oli ulkona nähtävillä.

DSCN3060

DSCN3054

DSCN3062

Kierros huipentui Viistokujaan ja Tylypahkan "pienoismalliin".

DSCN3076
Viistokuja

DSCN3077

DSCN3079

Koko kierros on siis aivan mieletön. Kierroksen kohokohtia ovat Tylypahkan Juhlasali, Viistokuja ja Tylypahkan "pienoismalli". Tämä pienoismalli on itse asiassa aika valtava, veikkaisin, että se on rakennettu noin 100 m2 alueella.

DSCN3082

DSCN3081

Harry Potterin Studiokierroksella vierähti 4 h. Yksi tunti kulutettiin ennen kierroksen alkua, näin ollen yhteensä 5 h. Kierroksen jälkeen olo oli jotenkin epätodellinen, mutta todella onnellinen. En meinannut uskoa, että mun suuri unelmani oli täyttynyt.

Harry Potter Studiokierros oli todella vaikuttava ja olin erittäin tyytyväinen, että pääsin tämän kokemaan.

Muut matkakertomukset löydät tästä.