keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Hooverin pato - insinöörien taidonnäyte

Tehtiin päiväretki Hooverin padolle Las Vegasista. Saman päiviän aikana vierailtiin myös Grand Canyonilla, josta kirjoitan oman postauksen.

Hooverin pato (Hoover Dam)

Hooverin padolle ajaa Las Vegasista vajaassa tunnissa (noin 50 km) ja se jää sopivasti samalle suunnalle, jossa Grand Canyon sijaitsee.
 
Me saavuttiin padolle keskipäivällä ja silloin vierailijoita oli jo runsaasti. Sesonkiaikaan patoa käy katsomassa yli 5000 vierailijaa päivässä. Suurin osa saapuvat paikalle autolla, onneksi parkkipaikkoja on tarjolla runsaasti. Padon vieressä on iso parkkihalli, johon parkkimaksu 10 $. Me ajettiin padon yli toiselle puolelle, josta löytyy myös ilmaisia parkkipaikkoja. Kävelymatka on sieltä hieman pitempi.
 
Yleisiä faktoja*:

  • Pato on saanut nimensä presidentti Herbert Hooverin mukaan
  • Sijainti Arizonan ja Nevadan rajalla
  • Padon rakennustyöt aloitettiin vuonna 1931
  • Pato oli valmistuessaan vuonna 1936 ensimmäinen suuri kokonaan betonista rakennettu pato Yhdysvalloissa
  • Pato on 221 metriä korkea ja 379 metriä leveä.
  • Padon juurella olevassa voimalaitoksessa on 17 turbiinia, joiden yhteenlaskettu maksimiteho on 2 080 megawattia 
  • Rakennustöiden yhteydessä syntyi myös Yhdysvaltain suurin tekojärvi, Lake Mead
  • Yli puolet energiasta menee Etelä-Kaliforniaan, loput jaetaan Nevadan ja Arizonan kesken
  • Hooverin padolla on kuvattu useita leffoja, mm. James Bond
*Faktat kerätty eri lähteestä, mm. Wikipedia

Untitled Untitled
Vesitaso laskee ja nousee. Huomaa vaaleasta kalliosta, jossa vesiraja on kulkenut.

Untitled

Mieheni halusi myös käydä katsomassa turbiinit ja näin ollen ostimme vierailukeskuksesta liput opastetulle kierrokselle (15 $/hlö). Aluksi katsottiin elokuva, jossa kerrottiin padon historiasta. Sitten siirryttiin isoon hissiin, johon mahtui varmaan 20 hlö aika tiivisti pakattuna. Ensimmäinen pysähdys oli tunnelissa, jossa nähtiin putket, jotka kuljettavat vettä turbiineille. Opas esitteli padon toimintaa, jenkkityyliin mukana oli myös huumoria.

Untitled

Seuraavaksi jatkoimme hissillä turbiinihalliin, jossa sijaitsivat isot turbiinit. Untitled

Sen jälkeen palattiin vierailijakeskukseen, jossa sai vielä itsenäisesti tutustua näyttelyyn. Näköalatasanteelta olivat hyvät näkymät padolle.


DSCN4436
DSCN4435

Aikamoiseksi insinöörien taidonnäytteeksi tätä voi kyllä pitää. Lisätietoja Hoover Dam nettisivuilta.

Kaikki matkakertomukset löydät tästä.

1 kommentti:

  1. Hyvä datapläjäys ja raportti paikasta. Kiitos!
    Tuosta padosta tuli heitettyä meidän yhdeltä USA-ringiltä muutama kuva setää varten, mutta muuten reissu on lähes täysin julkaisematta ja kuvat odottaa rästihommina vieläkin: https://www.flickr.com/photos/timokoo/albums/72157626943688704

    VastaaPoista