Orankien kuntoutuskeskus
Orankien kuntoutuskeskus (Sepilok Orangutan Rehabilitation Center) perustettiin jo vuonna 1964, orvoksi jääneiden orankivauvojen pelastamiseksi. Tällä hetkellä noin 43 neliökilometriä laajalla rauhoitetulla alueella elää noin 60-80 orankia vapaana. Edellisessä postauksessa jo kerroinkin, että Borneossa sademetsiä raivataan palmuöljyplantaasien tieltä ja sen myötä orankien luonnollinen elintila kaventuu. Kuntoutuskeskus pelastaa siis orpoja, loukkaantuneita ja hylättyjä orankeja. Pyrkimys on tietysti palauttaa ne takaisin luontoon kuntoutuksen jälkeen.
Keskus tarjoaa alueen orangeille ruokaa kahdesti päivässä ja sitä on mahdollista katsoa myös vierailijoilla. Me vierailtiin keskuksessa tammikuussa, jolloin Borneolla on sadekausi. Sadekautena on tarjolla sademetsässä paljon ruokaa ja isot orangit eivät tule ruokailemaan. Me odotettiin orankeja ruokailemaan aamupäivällä ja iltapäivällä. Iltapäivällä ruokailemaan tuli vain yksi oranki.
Alueella on eri alueita ja kaikkiin eivät vierailijat pääse. Ruokinta-alueen lisäksi pääsee kuitenkin katsomaan nuorten orankien leikkejä. Alueella on erilaisia kiipeilytelineitä ja turistit voivat tätä touhua ihmetellä isoista ikkunoista. Tämä on pienille orangeille tärkeää valmennusta, koska sitten kun he ovat valmiita, he siirtyvät elämään takaisin sademetsään.
Sademetsässä tietysti sataa sadekautena joka päivä ja odotettiin sateen loppumista nuorten orankien talon terassilla. Välillä yksi oranki kävi talon kulmalla kääntymässä ja sain otettu yhden kuvan. Voi kuinka söpö hän oli, samanaikaisesti ujo ja utelias.
Sademetsä on Borneossa vaikuttava ja sirkkojen ääni on niin voimakas, että aiemmin en ole missään vastaavaa kuullut. Kaikki erilaiset puut ja kasvit ovat niin korkealla, että ihminen tuntee itsensä siinä todella pieneksi. Myös kuumuus ja kosteus on sademetsässä aivan erilaista kun vaikka jossain Kaakkois-Aasian rantakohteessa. Sademetsässä käveleminen on kyllä ainutlaatuinen kokemus.
Malaijikarhujen kuntoutuskeskus
Orankien kuntoutuskeskuksen vieressä sijaitsee malaijikarhujen kuntoutuskeskus (Sun Bear Conservation Centre). Malaijikarhu on maailman pienin ja älykkäin karhulaji, he asuvat useimmiten puussa ja nukkuvat oksalla. Malaijikarhut ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon, koska niitä suloisia karhuja salametsästetään, myydään sirkuksiin ja pidetään lemmikkeinä. Karhuja myydään myös kiinalaisen lääketieteen käyttöön.
Tässä esittely kaikista karhuista, jotka elävät kuntoutuskeskuksen alueella.
Kuten nenäapinoiden ja orankien, myös malaijikarhujen elinolot kapenee sademetsän tuhoamisen takia. Suurin osa kuntoutuskeskuksen karhuista on pelastettu laittomista sirkuksista tai ne ovat olleet jonkun lemmikkinä.
Karhuja on keskuksessa noin parikymmentä ja heidän touhuja pystyy seuraamaan korkealta sademetsään rakennettujen siltojen päältä. Myös heillä on ruoka-ajat ja silloin niitä näkee todella läheltä. Kuultiin myös niiden tappelu kaukana puussa, jolloin ääni kaikui todella kauas.
Nähtiin sademetsässä myös apinoita. Siellä se istui ja katseli karhujen touhuja.
Vietettiin Sepilokissa aivan ihana päivä. Siirryttiin takaisin Sandakaniin klo 16, se on viimeinen bussi Sepilokista Sandakaniin. Matka kestää noin tunnin. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan paikallisbussia, joka on yhtaikaa hippityylinen ja musiikki soi kovaa. Bussissa on myös telkkari, josta voi katsella musiikki videoida. Koko matka bussissa oli todella mahtava tunnelma.
Kaikki matkakertomukset löydät tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti