perjantai 22. toukokuuta 2015

Gardens by the Bay - Singaporen upea ja näyttävä puutarha

Edellisessä postauksessa kerroin meidän iltavierailusta Gardens by the Bayn alueella. Tässä postauksessa kerron tarkemmin koko alueesta. 

Gardens by the Bay on aika uusi nähtävyys Singaporessa ja edellisellä matkallamme kolme vuotta sitten puistoa rakennettiin. 

Puiston vieressä sijaitsee upea luksushotelli Marina Bay Sands, jonka näköalatasanteella käytiin viime kerralla. Sieltä on todella upeat näkymät koko kaupungille. Itse asiassa silloin 3 vuotta sitten ajateltiin, että seuraavan kerran yövytään ainakin yksi yö tässä hotellissa, mutta kun katseltiin tämän hotellin hotellihintoja, tultiin kuitenkin toisin ajatuksiin. Halvin hotellihuone Marina Bayssa oli noin 300 eur ja siihen ei sisältynyt edes aamiainen, aamiaisen hinta 32 eur.  Emme todellakaan halunneet maksaa hotelliyöpymisestä näin paljon, ehkä sitten joskus.

DSCN1680

Garden by the bay puistoalue käsittää 100 hehtaaria viheraluetta. Puistossa on kaksitoista erikorkuista metallista superpuuta, jotka ovat korkeudeltaan 25-50 metriä. Superpuiden kehikkoon on istutettu valtava määrä erilaisia kasveja. Superpuut näyttävät tällä hetkellä vielä aika paljaalta, mutta vuosi vuodelta kasvit valtaavat koko kehikon. Puut ovat todella hienot päivälläkin, mutta iltavalaistuksessa ne ovat todella näyttävät.  

DSCN1673

DSCN1598

Puistoon on ilmainen sisäänpääsy, mutta alueella on kaksi kupolinmuotoista kasvihuonetta – the Cloud Forest ja Flower Dome, joihin on sisäänpääsymaksu 28 SGD (16€). 

Me vierailtiin ensimmäiseksi Cloud Forest kupolissa. Heti sisäänpääsyn luona on hieno vesiputous, vesi pauhaa ja näkymät ovat todella vaikuttavat. 

DSCN1605

Kierros aloitetaan ylimmältä kerrokselta, the lost world nimiseltä tasolta. 

DSCN1627

Yläilmoissa kulkee polkuja, jonka pitkin kävellään ja ihaillaan rehevää kasvillisuutta. 

DSCN1628

Cloud Forest kupolista on myös hienot näkymät koko Gardens by the Bayn alueelle.

DSCN1631

DSCN1619

Korkeapaikkakammoiselle on ylätasolla pari siltaa, jossa kävely on hieman pelottava. Mä mietin aika pitkään, että pystynkö nämä yläkerran sillat kävelemään, mieheni rohkaisemana suoriuduin niistä kuitenkin. 

DSCN1620

Myös vuoren sisällä on erilaisia näyttelyitä. 

DSCN1623

Kierroksen päätteeksi on erittäin hyvä esitys ilmaston lämpenemisestä ja mitä tämä tarkoittaa maapallolle. 

DSCN1633

Toisessa kupolissa - Flower Dome on nimensä mukaan paljon kukkia ja kasveja eri maanosien mukaan. 

DSCN1650

Vierailtiin Singaporessa Kiinalaisen uuden vuoden aikaan ja tämä näkyi voimakkaasti melkein kaikissa kukka-asetelmissa.

DSCN1661

DSCN1659

DSCN1663

Puiston ja näyttelyiden kiertelyyn kannattaa varata reilusti aikaa, koska nähtävää on paljon. Puiston keskellä aukiolla on superpuiden keskittymä ja puiden välissä on myös silta, johon pääsee kävelemään 5 SGD maksulla. 

DSCN1688

Korkeimmassa superpuussa on ravintola ja baari, josta kerroin jo edellisessä postauksessa

Suosittelen ehdottomasti käymään Gardens by the Bayn puistossa ja kupoleissa, koska tämä on ainutlaatuinen nähtävyys eikä vastaavaa löydy muualta maailmasta.   

Tähän päättyi meidän Kaakkois-Aasian kiertomatka. Matkalla koettiin ja nähtiin todella paljon. Malesia yllätti meidät todella positiivisesti, sinne palataan varmasti. Thaimaan Krabissa on mahtavat maisemat, lähisaarilla erinomaiset snorklausmahdollisuudet ja suussa sulavaa thairuokaa. Singapore on edelleen mun lempikaupunki, Siellä riittää tekemistä ja näkemistä aina. Muutaman vuoden päästä pitää suunnitella viimeistään Singaporen matkaa kun uusi lentoasema valmistuu - Jewel Changi Airport, tämä tulee olemaan lentokenttien helmi. 

Muut matkakertomukset löydät tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti