lauantai 24. tammikuuta 2015

Matkavalmistelut, osa 2 - mitä kaikkea pitää muistaa tehdä ennen matkaa?

Edellisessä matkavalmistelut postauksessa kerroin, että mitä pakkaan mukaan matkalle. Sen lisäksi on tietysti lukuisia asioita, jotka pitää hoitaa ennen matkaa.

Tässä tärkeimmät, jotka pyrin hoitamaan ajoissa kuntoon:

1. Passin voimassaoloajan tarkistus - pidän nyrkkisääntönä, että Euroopan matkoilla passi pitää olla voimassa vähintään 3 kk ja Euroopan ulkopuolella 6 kk matkan jälkeen.
2. Matkavakuutuksen ja Eurooppalaisen sairasvakuutuskortin voimassaolon tarkistus. Onneksi minulla on jatkuva matkavakuutus, mutta korttia en välttämättä säilytä koko ajan lompakossa eli ennen matkaa se on ehdottomasti muistettava ottaa mukaan. Euroopan matkalle otan aina myös  Eurooppalaisen sairasvakuutuskortin mukaan. Kelan sivuilta tarkemmin tästä kortista tietoa.
3. Valokopiot passista - kannattaa ottaa kahdet valokopiot eli yhdet jätän kotiin ja toiset pakkaan mukaan erilleen passista.
4. Valuutan vaihto - jos matkustan maahan, jossa valuuttana on muu raha kuin euro, vaihdan aina Suomessa jonkun verran kyseisen maan valuutta. Suurimman osan vaihdan kuitenkin kohdemaassa, koska kokemukseni mukaan vaihtokurssi on ollut siellä parempi.

Viikon päästä ollaan suuntaamassa Kaakkois-Aasiaan ja vieraillaan kolmessa maassa. Kävin vaihtamassa Forexilla Singaporen, Malesian ja Thaimaan valuuttaa.

Singaporen valuutta on dollari (SGD), 1 EUR =1,43 SGD
Malesian valuutta on ringgit (MYR), 1 EUR = 3,89 MYR
Thaimaan valuutta on bahti (THB), 1 EUR= 34,63 THB

Näissä pitää aina kehittää joku muistisääntö, että tietää suunnilleen rahan arvon.
DSCN0731

5. Viisumintarpeen tarkistus - itse olen matkustanut todella vähän maissa, jossa tarvitaan viisumia. Ja jos viisumia on tarvittu, olen sen ostanut rajalta. Esim. Balilla (Indonesia) tämä käy todella helposti. Kuitenkin on vielä maita, johon viisumi ei voi ostaa rajalta vaan se pitää hankkia etukäteen. Tämä kannattaa selvittää hyvissä ajoin, että ei tule yllätyksiä.
6. Matkustusilmoituksen tekeminen - matkustusilmoitus kannattaa erityisesti tehdä, jos matkustaa sellaisille alueille, jossa saattaa tapahtua luonnonkatastrofeja tai alue on muuten riskialtis rauhattomuuksille. Luin matkustustiedotuksen Thaimaan ja Malesian osalta ja niiden maiden osalta on suositus tehdä matkustusilmoitus. Itse olen ollut todella laiska tekemään tätä ilmoitusta, olen tehnyt varmaan 2 kertaa. Ajattelin kuitenkin meidän tulevan matkan osalta tehdä tämän ilmoituksen.

Ajattelin tässä yhteydessä vielä kertoa yhden vinkit matkalukemisen suhteen. Itse olen matkablogien suurkuluttaja ja muutkin matkailuun liittyvät kertomukset ja vinkit kiinnostavat. Eli suurin osa informaatiosta luen netistä. Tästä siis voi päätellä, että luen kirjoja todella harvoin. Mutta matkalla haluan ehdottomasti lukea kirjoja. Meillä on mieheni kanssa tapana, että matkalukemiset haetaan Kontista. Siellä myydään todella paljon hyviä kirjoja aivan pilkkahintaan. Ostetaan sieltä pokkareita matkalle (yleensä noin 2 eur/kpl)  ja sen jälkeen kun kirjat on luettu, jätetään ne matkakohteeseen. Aika monessa hotellissa on ns. kirjasto, josta saa kirjoja lainata. Viime talvena jopa Karibian risteilijän Jewel of the Seas laivan kirjastossa oli suomenkielisiä kirjoja.

DSCN0726 Toivottavasti tästä muistilistasta on apua erityisesti uusille matkailijoille, joille nämä matkavalmistelut eivät mene vielä aivan rutiinilla.

DSCN0740

6 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä muistilistalle :) Harva tuota matkustusilmoitusta muistaa/jaksaa/tajuaa tehdä! Mäkin olen herännyt siihen vasta viime vuosina.. Omatoimimatkailijoilla se olisi kyllä ehdoton muistaa. Jos on matkatoimiston kautta pakettimatkalla, kriisitilanteessa heillä on kuitenkin käsitys asiakkaistaan että kenen pitäisi olla ja missä. Omatoimimatkailijan menoista kukaan ei tiedä mitään, joten siksi ilmoitus on paikallaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että vinkeistä on hyötyä :) Se on kyllä ihan totta, että omatoimimatkailijan on erityisen tärkeä tehdä tämä matkustusilmoitus.

      Poista
  2. Mäkään en ollut ajatellutkaan tuota matkustusilmoituksen tekemistä. Pitää kyllä ehdottomasti hoitaa sekin homma jos joskus lähden omatoimimatkalle vähän kauemmas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenna, ilman muuta kannattaa tehdä matkustusilmoitus periaatteessa aina kun lähtee omatoimimatkalle Euroopan ulkopuolelle. Sen muistaminen on kyllä välillä hiukan haasteellinen :)

      Poista
  3. Hyvä listaus matkalle lähdön valmistelusta. Erityisesti kaikille hyvä vinkki tarkistaa matkavakuutus ja sairausvakuutuskortti. Itse tykkään myös valmistella lähtöaamun hyvin. Koska haluan sen olevan stressitön, tilaan aika usen lentokenttäkuljetuksen etukäteen ja syön kentällä hyvin ennen lähtöä.

    VastaaPoista
  4. On muuten vaikea muistaa sen kyseisen maan rahan arvo, varsinkin jos samalla reissulla käy monessa eri maassa. Isälläni on vielä muutama markan seteli tallessa. En enää edes muista kunnolla miltä markan kolikot näytti.

    VastaaPoista