Viikko Hersonissoksessa vierähti nopeasti ja oli aika siirtyä Hanian lähelle Kalamakiin. Matkaa Hersonissoksesta Kalamakiin kertyy noin 170 km. Matka sujui hyvin ja reilun 2,5 h ajamisen jälkeen oltiin Kalmakissa. Hanian rannikko on todella suosittu turistikohde eli heti Hanian länsipuolelta alkaa pienten kylien ja uimarantojen "helminauha": Agii Apostoli, Kalmaki, Agia Marina, Platania ja Kolimbari. Meidän asuntomme sijaitsi Kalamakissa, joka on pieni ja rauhallinen lomakohde. Kalamaksissa on myös todella viihtyistä, hienohiekkainen ja matala hiekkaranta. Rannalta pääsee myös hyvin snorklaamaan.
Nyt navigaattori löysi hyvin meidän asunnon Kalamakissa. Laitettiin auto asunnon eteen ja lähdettiin ihmettelemään, että mistä saisimme asunnon avaimet. Löysimme pihalta naisen, joka kertoi, että voitte mennä suoraan asuntoon ja avaimet löytyivät oven edestä. Jotenkin tuli turvallinen olo ja asunto näytti todella kodikkaalta. Meille oli myös tuotu tervetuliaisruokia ja juomia. Mieheni sisko, joka on Kreetalla matkaoppaana, oli myös etukäteen tuonut meille tuliaiseksi viiniä, nutellaa, hunajavesimelonia ja kartan. Asunnonvuokraajat olivat tuoneet rakia (väkevää kansallisjuomaa), kotitekoisia hilloja ja leiponeet myös tiikerikakun. Tämä oli siis aivan ihana yllätys. Myöhemmin meille selvisi, että nämä asunnot ovat kahden yli 80-vuotiaiden veljesten omistuksessa. Tutustimme heihin viikon aikana oikein hyvin.
Asunto sijaitsee todella hyvällä paikalla ja terassilta on suora näkymä merelle. Kyseinen asunto on talossa, jossa on 4 asuntoa. Kolme pienempää asuntoa on alakerrassa ja iso villa yläkerrassa. Asuntoihin voi tutustua Terpsichori Villa ja Apartments sivuilla. Asunto on yksinkertaisesti sisustettu, mutta kaikki tarvittava löytyy. Myös keittiövarustus on todella hyvä. Kylppäristä löytyy myös pesukone.
Meidän asunto, joka sijaitsi talon vasemmalla puolella
Terassi, josta näkymät merelle
Pieni puutarha terassin vieressä
Olohuone, jossa oli myös vuodesohva
Keittiö
Makuuhuone
Kylppäri ja WC
Asunnoilla oli myös hieno yhteinen uima-allas alue, jossa oltiin melkein aina kolmistaan. Ilmeisesti muut olivat joko meressä uimassa tai sitten paljon päiväretkillä. Näin kuin aiemmin jo totesin, Kalamakin ranta on todella hyvä, mutta tietysti ruuhkainen. Me käytiin vain kerran Kalamakin rannalla uimassa ja snorklaamassa.
Uima-allas alue
Näkymät uima-allas alueelta merelle
Kuvia Haniasta
Majakka illalla ja valoisaan aikaan
Vanha satamahuone
Moskeija
Kreetan vanhakaupunki
Haniassa on myös todella hyvät ostosmahdollisuudet eli tarjolla on paljon käsitöitä, laukkuja, vöitä, nahkakenkiä ja paikallisia herkkuja/mausteita. Haniassa löytyy myös kansainvälisiä vaateliikkeitä. Kreikassa on myös yksi todella ihana kenkäkauppa Voi Noi, josta löytyy todella monipuolinen valikoima erilaisia kenkiä edulliseen hintaan. Olisin sieltä voinut ostaa aika monta paria kenkiä, mutta tyydyin yhteen pariin ja tyttärelleni tuli ostettua toiset.
Mun kengät Voi Noista
Yksi päivä päätettiin lähteä hiukan katselemaan Hanian rannikkoa ja tarkoitus oli ajaa Falssarnan asti. Siihen on matkaa noin 45 km. Me ajettiin kaikkien kylien läpi eli matka kesti 1,5 h. Kun käännyttiin rannikolta Kissamoksen kylän jälkeen sisämaahan, tie kulki vuoristossa serpentiinitietä. Loppumatka laskeuduttiin alas rannalle. Näkymät olivat kyllä kuvauksellisia. Myös ranta oli hieno ja jäätiin rannalle uimaan. Uimisen jäkeen käytiin matkan varrella syömässä ihanaa Kreikkalaista ruokaa.
Falssarna ranta
Falssarna ranta
Tyttäreni piirtämä teksti hiekalla
Tavernasta oli hienot näkymät
Yksi ilta käytiin mieheni siskon kanssa hänen suosittelemassa ravintolassa. Ravintola on Nymfi ja se on Agia Marinassa. Palvelu ja ruoka kyseisessä ravintolassa on erinomainen. Me syötiin siellä kreikkalaisia ruokia, jotka olivat suussa sulavia. Saganaki (paistettua kreikkalaista juustoa) oli yksi meidän suosikeista. Tässä kuvassa on Saganakista kaksi eri versiota, perinteinen uppopaistettu (kuvassa oikealla ylhäällä) ja uunissa paistettu (vasemmalla alhaalla), jossa oli lisukkeena ihanaa kastiketta. Nymfi-ravintola voin suositella kyllä lämpimästi.
Seuraavassa postauksessa tulen kertomaan Samaria vaelluksesta, joka oli fyysisesti ja henkisesti raskasta, mutta todella mieleenpainuva kokemus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti