sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Sir Bani Yas - saari Arabiemiraateissa

Yksi Persianlahden risteilyn kohdesatamista oli Sir Bani Yas saari. Se on Arabiemiraattien suurin saari, joka sijaitsee 9 km rannikolta ja noin 170 km Abu Dhabista länteen.

Sheikki Zayed perusti Sir Bani Yas saaren luonnonsuojelualueen vuonna 1971.  Tarkoituksena oli rikastuttaa eläinkuntaa ja erityisesti uhanalaisia eläinlajeja. Hän vietti siellä paljon aikaa ja rakennutti saarelle myös kaksi palatsia. Nykyään saarella elää vapaasti tuhansia eläimiä.

Myös lintuja on saarella runsaasti, mm. flamingoja, emuja ja strutseja. Eläimistä saarella elää erilaisia gaselleja, antilooppeja ja kirahveja. Myös petoeläimiä on jonkun verran, kuten hyeenoja ja gepardeja. Saaren edustalla voi nähdä myös delfiinejä.

Saarella on myös kirkkaat vedet, näin ollen snorklaus ja sukellus ovat suosittuja. Meille sattui tuulinen ja viileä päivä eli emme päässeet uimaan ollenkaan.

Untitled DSCN5268 Untitled Risteilyalukset eivät pääse kovin lähelle saarta vaan ankkuroivat merelle, josta matkustajat kuljetetaan pelastusveneillä saarelle. Saarelle on rakennettu risteilijämatkustajia varten palvelut, kuten ravintola, ulkoilma baarit ja rannassa on rantatuolit- ja varjot. Laivan työntekijät viihdyttävät matkustajia ja ohjaavat zumbaa. Untitled DSCN5282
Myös safariautot ja bussit on vuokrattu risteilymatkustajia varten. Käytännössä risteilymatkustajille varattu alue on pieni ja jos haluaa lähteä katsomaan saarta, pitää retki ostaa laivayhtiöltä. Tämä tuli meille yllätyksenä, koska oletimme, että safariretken voi myös ostaa suoraan paikallisilta toimijoilta. Kaikki laivayhtiön kautta saatavat safariretket maastoautoilla olivat kuitenkin loppuunmyyty ja meillä ei ollut mitään muuta mahdollisuutta, kun ostaa bussiretki saaren ympärille.

Bussi ei tietenkään pääsee kovin lähelle eläimiä, toisin kun safariauton kyydissä, koska maastoautoilla pääsee tieltä pois maastoon. Onneksi kuitenkin nähtiin jonkun verran eläimiä tien vieressä ja saaren luontoa. DSCN5270 DSCN5269 DSCN5281 DSCN5280 Bussiretki maksoi 50 €/hlö ja kokonaisaika oli noin 1,5 h. Retken hinta-laatu suhde ei mielestäni ollut hyvä. Bussista ei oikein päässyt näkemään kaikkia eläimiä ja kun eläimiä oli lähellä tietä, silloin kuski ei kuitenkaan pysähtänyt bussia kovin pitkäksi aikaa. Onneksi muutamia kuvia sai napattua bussin ikkunan läpi. Pysähdyttiin parille näköalapaikoille, josta näki saaren luontoa ja merta. Nähtiin jossain kaukana myös kirahvit, mutta kuviin niitä ei saatu.DSCN5273 DSCN5271
Toisella pysähdyspaikalla nähtiin myös yksi eksynyt gaselli, jolla oli kiire takaisin lauman luo. DSCN5276 DSCN5275 DSCN5277
Vaikka retki ei vastannut odotuksia, olen silti tyytyväinen, että päästiin näkemään tätä saarta. Jos on pelkästään laivayhtiön alueella, silloin käytännössä ei näe saarta ollenkaan. Suosittelen ehdottomasti ostamaan safariretken maastoautollaan etukäteen, jos haluat nähdä eläimiä. Nämä retket ovat erittäin suosittuja ja autoja on rajallinen määrä. Safariretki MSC laivayhtiöllä näyttäisi olevan 68 $/hlö.

Kaikki matkakertomukset löydät tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti