maanantai 3. syyskuuta 2018

Yosemite - vesiputouksia ja lumoavia maisemia kansallispuistossa

Vietettiin Yosemiten kansallispuistossa kaksi päivää. Edellisessä postauksessa kerroin vierailusta Mariposa Grovessa, joka kuuluu myös Yosemiten kansallispuistoon. Siellä nähtiin valtavia mammuttipetäjiä. Mariposa Groven jälkeen lähdettiin ajamaan Yosemite Valleylle päin, haluttiin nähdä, minkälaiseen paikkaan päästään sitten seuraavana päivänä vaeltelemaan.

Täytyy kertoa, että paikka vei heti mun sydämen. Ja seuraavaan hengenvetoon voin todeta, että road trippimme upeammat maisemat koettiin Yosemiten kansallispuistossa,  tarkemmin Yosemite Valleyn alueella. Olin aiemmin nähnyt lukuisia kuvia alueelta, mutta eihän kuvista koskaan pääse näkemään paikan todellista kokoa, näkymiä eri paikkoihin ja huikeita pauhaavia vesiputouksia. Tämä on koettava itse, että tajuaa puiston todellisen kauneuden.


DSCN4499

Ennen kun päästiin Yosemite Valleyn, meille aukesi valtavat kauniit maisemat. Näköalapaikan nimi on Tunnel View. Näkymät ovat kerta kaikkiaan henkensä salpaavat. Vasemmalla kohoaa El Capitan, oikealla näkyy Bridalveil putous ja hieman kauempana näkyy Half Dome, keskellä on vihertävä laakso.

Untitled

Bridalveil Fall on ensimmäinen tien varrella vastaan tuleva vesiputous, sinne on myös hyvin lyhyt, noin 15 min kävelymatkan parkkipaikalta. Me ei lähdetty kiipeämään pitkin liukkaita kiviä vesiputouksen alle vaan ihailtiin vesiputousta hieman kauempana.

DSCN4500

Oltiin syöty koko päivän omia eväitä ja illalla oli jo kova nälkä. Syötiin Yosemite Valleyn ravintolassa erittäin hyvää aasialaista ruokaa ja sen jälkeen olikin aika lähteä ajelemaan Mercedin kaupunkiin, jossa yövyttiin. Mercediin ajaa noin 2 h.

Ei ehditty ajaa autolla kovin pitkälle kun nähtiin myös mustahäntäpeuroja. En ollut varautunut tilanteeseen, mutta ehdin nopeasti ottaa kännykällä pari kuvaa, kunnes peurat lähtivät tien vierestä takaisin metsään. 
DSCN4501
Untitled

Seuraavana aamuna lähdettiin ajamaan Mercedistä Yosemite Valleyn, onneksi ei ollut tiellä ruuhka ja päästiin puistoon jopa alle kahdessa tunnissa. Puistossa oli jo paljon väkeä, koska moni yöpyy puistossa tai lähellä puiston portteja. esim. Mariposa tai Oakhurst ovat suosittuja pikkukyliä yöpymiseen. Me valittiin Merced, koska hotellit siellä ovat huomattavasti edullisemmat.

yosemitevalleynpsmap01 Yosemite Valleyn kartta

DSCN4502 Untitled

Laitettiin auto parkkiin ja päätettiin ensimmäiseksi lähteä Mist Trailille, joka on Yosemitessa yksi suosituimmista vaellusreiteistä. Kyseisellä vaellusreitillä näkee kaksi isoa vesiputousta - Vernal ja Nevada Fall. Reitti vesiputouksille on käytännössä vain nousua. Välillä nousua helpottavat lyhyet tasaiset kävelypätkät ja sen jälkeen taas noustaan. Nevada vesiputoukselle pitää varautua aika rankkaan vaellukseen.

Untitled Untitled

Joki ja pienet vesiputoukset kulkevat vaellusreitin vieressä ja näkymät ovat koko matkan huikaisevat. Koska olen hyvin korkeapaikkakammoinen, mun matka eteni suhteellisen hitaasti. Jouduin siis kulkemaan vastavirtaa kallion vieressä enkä voinut siirtyä polun oikealle puolelle, josta oli käytännössä suora pudotus alas joelle tai laaksoon. Reitillä ei ollut myöskään kaiteita, jotka olisivat helpottaneet mun vaellusta. Tällä reitillä hiki virtaa ja jalat tuntuvat ylämäessä painavilta.

DSCN4506
Siellä kaukana jo näkyy Vernal vesiputous.
Untitled Untitled
Tässä kohtaa korkeapaikkakammo otti vallan.

Mä pääsin näkemän alhaalta Vernalin vesiputouksen, koska korkeapaikkakammo iski kunnolla ja en päässyt sieltä enää ylöspäin. Untitled

Mieheni kävi katsomassa putouksen myös yläpuolelta. Mä odotin kiltisti vesiputouksen alapuolella kapealla tiellä enkä oikein uskaltanut liikahtaa mihinkään suuntaan.

DSCN4512 DSCN4522
Näkymä Vernal vesiputouksen päältä
DSCN4527

Vaellus alas oli huomattavasti nopeampi ja helpompi, koska koko matka kuljettiin alamäkeä. Alastulossa sain myös kävellä kallion vieressä eikä tarvinnut kulkea vastavirtaa. Olin onnellinen, että selvisin tästä reitistä näinkin hyvin. Vaikka reitti oli välillä haastava ja reidet maitohapoilla, maisemat korvaavat tämän tuskan täysin ja vaellus jää mieleen yhtenä unohtumattomana kokemuksena.

Reitti Vernal vesiputouksille on noin 2,4 km ja sama matka takaisin, yhteensä melkein 5 km, sen kävelee noin 3 tunnissa.

Helpon vaellusmatkan päässä voi ihailla myös Yosemite Lower vesiputousta. Yosemite Falls (Upper ja Lower) ovat Pohjois-Amerikan korkeimmat vesiputoukset ja maailman neljänneksi korkeimmat. Alapään (Lower) putouksille vie helppo ja tasainen metsäpolku, joka on osittain päällystetty. Me käveltiin vain Lower Yosemite Fallsin juurelle. Näkymä oli jälleen upea ja vaikuttava. Yläpään putous (Upper) on haasteellisen vaellusmatkan päässä.

DSCN4555 Untitled Untitled

Yosemitessa nähtiin myös harmaaoravia  mustahäntäpeuroja ja samettinärhejä.

DSCN4547 DSCN4538

Glacier Pointille, johon olisi päässyt myös autolla, emme enää ehtineet. Näköalapaikka on todella korkealla ja sieltä näkee melkein koko Yosemite Valleyn. Tämä jää siis seuraavaan kertaan.

Jätämme haikein mielin Yosemiten Kansallispuiston ja päätämme vielä joskus tulla takaisin. Lähdemme ajamaan San Franciscoon päin illalla auringonlaskun aikaan pitkin Hwy 120. Tie kulkee korkealla ja näkymät auringonlaskun aikaan ovat huikaisevat.  Käsittämättömän upea paikka, suosittelen kaikille katsastamaan tämän paikan omin silmin. Tästä paikasta on vaikea olla pitämättä.

Untitled
Untitled
DSCN4561

Kaikki matkakertomukset löydät tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti