keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Caymansaaret - George Town

Neljäs kohdesatama Karibian risteilyllämme oli George Town, joka on Caymansaarten pääkaupunki. Saaret sijaitsevat läntisellä Karibianmerellä Kuuban ja Meksikon välissä. Caymansaaret muodostuvat kolmesta saaresta: pääsaari eli Gran Cayman, Little Cayman sekä Cayman Brac.

Saaret tunnetaan veroparatiisina ja siellä toimii useita finanssialan yrityksiä. Myös julkisuuden henkilöt ja muut varakkaat henkilöt ovat löytäneet Caymansaaret. Rannalla näkeekin runsaasti heidän upeita villoja.

George Town on erittäin suosittu kohdesatama Karibialla, mutta sen varsinainen satama-alue on näille suurille risteilyaluksille liian matala, joten laivat jätetään hieman kauemmaksi satamasta ja kaupunkiin mennään yhteysaluksella. Meidän laivan lisäksi oli vielä 3 muuta risteilyalusta satamassa.

DSCN3306
Laivat Seven Mile beachilta kuvattuna

Koska kaupunkiin pääsi ainoastaan yhteysaluksella, piti infosta käydä hakemassa lappu, johon oli laitettu kirjain. Niiden mukaan asiakkaat ohjattiin sitten yhteysaluksille, jolla kuljettiin kaupunkiin.

DSCN3315

Satamassa oli perinteisesti retkitarjontaa, mutta me ajateltiin kulkea saarella paikallisbussilla.

George Town poikkesi aika paljon aiemmista kohdesatamista, koska siellä ei kukaan kysellyt, että tarvitsetko kyytiä tai haluatko mennä johonkin retkelle. Siinä aistii todella hyvin, että maa kuuluu Eurooppaan eli Britanniaan.

Georg Town on mielestäni viihtyisä pikkukaupunki, josta löytyy paljon kauppoja, ravintoloita, pankkeja ja muita toimistotaloja.

DSCN3279
George townissa on myös Hard Rock Cafe.

DSCN3278

DSCN3275
Georg townissa kansallismuseo

Käveltiin jonkun aikaa kaupungissa ja sen jälkeen ajateltiin mennä Kilpikonnafarmille (Cayman Turtle Farm), joka sijaitsee saaren länsipuolella.

DSCN3274
Hauska katsoa, kun kanat viihtyvät "Fried Chicken" ravintolan edessä. Ravintolassa on varmasti hyvin tuoreita kanaruokia :)

DSCN3277

Caymansaarilla toimii todella hyvin paikallinen bussi, lippu maksaa vain 2,50 $/hlö. Matkalla Kilpikonnafarmille nähtiin todella upeita taloja ja muutenkin ympäristö oli todella siisti ja huoliteltu. Matkan varrelle jäi myös kuuluisa Seven Miles beach, johon ajateltiin tulla Kilpikonnafarmilla käynnin jälkeen.

Kilpikonnafarmilla näki eri-ikäisiä kilpikonnia ja pienempiä sai jopa halutessaan ottaa käteen.  Käsien desifionti oli silloin erittäin tärkeä, että kilpikonnat eivät sairastuisi. Farmilla oli mahdollisuus mennä myös snorklaamaan kilpikonnien kanssa, mutta me jätettiin se väliin, koska haluttiin lähteä rannalle.

DSCN3291

DSCN3290

DSCN3286

DSCN3289
Allas, jossa sai snorklata kilpikonnien kanssa

Kilpikonnafarmilla käynnin jälkeen lähdettiin taas paikallisbussille ja jäätiin Seven Miles beachin kohdalla pois. Seven Miles beach on oikeasti 9 km pitkä valkohiekkainen ranta. Vesi on todella kirkasta ja turkoosia. Ranta on myös useasti tituleerattu maailman parhaiden rantojen joukkoon.

Bussi jättää yleensä turistit ranta-alueelle, joka on tupaten täynnä ihmisiä. Me lähdettiin reilusti kävelemään rantaa pitkin ja etsittiin rauhallinen paikka, jossa oli vain muutama ihminen. Ranta oli upea - valkoista hiekkaa, palmut kaartuivat merelle päin ja houkutteleva turkoosi meri aivan vieressä. Lähdettiin heti uimaan ja snorklaamaan. Voi mikä nautinto oli uida pitkästä aikaa meressä.

DSCN3303

DSCN3298

IMG_0169

Viihdyttiin rannalla todella hyvin. Oltiin ehditty olla rannalla noin 1,5 h kun yhtäkkiä alkoi taivaalle kerääntymään mustia pilviä ja pian alkoi satamaan aivan kaatamalla. Onneksi sadetta kesti ehkä 15 min, odotettiin sateen loppumista palmun alla. Sen jälkeen lähdettiin kävelemään rantaa pitkin takaisin kaupunkiin. Rannalla ei siis käytännössä ollut enää ketään ja me nautittiin suunnattomasti pitkästä kävelylenkistä todella upealla rannalla.

DSCN3293

DSCN3308

DSCN3312

Hieman ennen kaupunkia huomattiin Beach club, jossa oli jonkun verran turisteja. Käytiin siellä suihkussa ja vaihdettiin vaatteet. Loppumatka kaupunkiin käveltiin kävelytiellä. Meillä meni useampi tunti rannalla ja kaupungilla kävelyyn. Ennen kun lähdettiin laivalle, pyörittiin vielä hiukan kaupungin putiikeissa ja ostettiin mukaan pullo mangorommia. Se oli todella hyvä.

Tykkäsin Caymansaaresta todella paljon ja voisin jopa ajatella, että tulisin tänne vaikka viikoksi rantalomalle. Silloin voisi vuokrata vaikka auton ja ajaa saaren ympäri.

Muut matkakertomukset löydät tästä.

3 kommenttia:

  1. Hei,
    mielenkiinnolla luen matkakertomuksiasi Karibian risteilyltä. Itse varasimme juuri ensi vuoden tammikuulle 10 vrk risteilyn. Tästä Caymansaari jutusta tuli mieleen, oliko teillä reissussa omat pyyhkeet rantapäiviä varten vai saiko rantapyyhkeet kenties laivalta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laivalta saa pyyhkeet. Me käytiin aina aamulla hakemassa laivan allasosastolta pyyhkeet mukaan. Karibian ristely on kyllä mahtava, hauskaa matkaa teille :)

      Poista
  2. Kiitos! Katsotaan kuinka me hurahdamme risteilyihin :)

    VastaaPoista