sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Bremenin ihastuttava Schnoor-alue ja vierailu Übersee museossa

Bremen on kompakti kaupunki ja 2 päivää oli todella sopiva aika sen tutustumiseen.

Varmasti yksi Bremenin ihastuttavimmista paikoista on vanhassa kaupungissa Schnoor-alue. Alue on rakennettu 1400-luvulla ja alun perin siellä asuivat kalastajat ja käsityöläiset. Alue sijaitsee aivan Weser-joen vieressä.

DSCN1915

DSCN1910

PicMonkey Collage_schnoor

Schnoor on täynnä pieniä kapeita kujia ja ihastuttavia taloja, myös saksalaiset romanttiset "piparkakkutalot" ovat alueella hyvin edustettuna. Schnoorin alueella on myös useita taiteilijoiden ja käsityöläisten pitämiä putiikkeja eli sieltä kannattaa ostaa matkamuistoja ja käsitöitä. Hinnat ovat kaupoissa kuitenkin aika korkeita.

DSCN1918

DSCN1929

DSCN1914

DSCN1958

DSCN1920

Korttelissa on myös paljon pieniä kahviloita ja ravintoloita. Joissakin kahviloissa on todella ihastuttavat pienet terassit, johon mahtuu vain muutama pöytä. Siellä oli kyllä todella kodikas tunnelma.

Schnoorin alueen pikkuputiikit ovat myös sunnuntaisin auki vaikka muut kaupat onkin Saksassa yleensä sunnuntaisin kiinni.  Alue kannattaa kierrellä rauhassa ja välillä istahtaa johonkin kahvilaan tai ravintolaan. Romantiikan ystäville alueella on paljon ihasteltavaa.

DSCN1926

DSCN1923

DSCN1925

Bremenin vierailun aikana ehdittiin käymään myös yhdessä museossa Übersee-Museum. 

DSCN1943

Museo sijaitsee aivan Bremenin päärautatieaseman vieressä hienossa historiallisessa talossa ja lippu museoon oli todella edullinen 6,50 €/hlö. Pankkikortti ei käynyt lipunostoon vaan se piti maksaa käteisellä.

Museo on todella monipuolinen ja mielenkiintoisesti toteutettu. Museon näyttelyt esittelevät eri maiden kulttuuria ja kaupankäyntiä.

DSCN1945

DSCN1946

DSCN1954

Esillä on myös eri maanosien luonto ja eläimet. Näyttelyt on jaettu eri kategorioihin alueittain Aasia, Oseani, Amerikat ja Afrikkaa.

PicMonkey Collage_museo1 PicMonkey Collage_museo2

Sisäänkäynnin luona on myös esitelty Saksan kaupankäyntiä ja yhdessä huoneessa on ihastuttava vanhanajan kauppa.

DSCN1956

DSCN1955

Yhteenvetona voi sanoa, että museo oli hyvin toteutettu ja jokainen löytää sieltä aivan varmasti jotain mielenkiintoista.

Tämä on viimeinen postaus kevätmatkastamme. Oltiin matkassa 4 päivää (2 päivää Hollannissa ja 2 Saksassa) ja nähtiin todella paljon. Koska yhteenveto- ja kustannuspostaukset ovat olleet todella suosittuja, teen myös tästä matkasta yhteenvetopostauksen kustannuksineen.

Muut matkakertomukset löydät tästä.

2 kommenttia:

  1. No onpa tosiaan idyllisen ja viehättävän näköistä! Ja museo näyttää tosi mielenkiintoiselta myös. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Schnoorin kortteli on kyllä todella idyllinen ja museo yllätti positiivisesti :)

      Poista