sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Tallinnan joulutori ja ravintolavinkki

Ajateltiin mieheni kanssa, että olisi kiva lähteä tänäkin vuonna nauttimaan johonkin Euroopan kaupunkiin joulutunnelmasta. Viime vuonna oltiin Budapestissä, mutta tänä vuonna ajateltiin mennä ihan lähelle, nimittäin Tallinnaan. Olen käynyt aiemminkin Tallinnassa joulutorilla, mutta siitä on jo useita vuosia.

Kyseessä oli siis päivän risteily, oltiin aamupäivällä klo 11 Tallinnassa ja laiva lähti takaisin 19.30.

Joulutori on ollut Tallinnan Raatihuoneentorilla vuodesta 1991. Lapsuudesta muistan, että joulukuusi on ollut Raatihuoneen torilla joka vuosi vaikka Joulutori sellaisenaan on ollut vasta reilut 20 vuotta.  Netistä luin, että virallinen joulukuusi on ollut torilla jo keskiajalla eli 1400 luvulla. Mielestäni Tallinnan joulutori on hyvinkin Keski-Euroopassa pidettävien joulutorin kaltainen. Tänä vuonna joulutori avattiin 21.11.2014 ja se on auki 10.1.2015 asti.


Olen Tallinnasta kotoisin ja vanhakaupunki on mulle erittäin tuttu, mutta oli ihana kävellä pitkästä aikaa upeasti valaistussa kaupungissa.  Nyt kun olen Suomessa asunut jo 20 vuotta, minusta alkaa tuntua, että olen Tallinnassa kuin turisti - ihailen joka ikistä taloa ja erilaisia paikkoja. Miehenikin nauroi kun otin kuvia ja sanoi, että näytän todellakin perusturistilta.

Viru väravad (Viru portit)

Tallinnan joulutori on hyvin pieni, mutta todella tunnelmallinen. Kojuissa myydään paljon virolaisia käsitöitä, ruokaa, savustettuja makkaroita ja piparkakkuja. Myös lämmintä glögiä ja hehkuviiniä on tarjolla. Lapsilla on torilla paljon tekemistä, esim. pienemmille karuselli ja poniratsastusta. Tietysti torilla on joulupukin talo, johon oli todella pitkä jono. Näytti siltä, että joulutori on erittäin suosittu kun ihmisiä oli ruuhkaksi asti. Oltiin siis Tallinnassa sunnuntaina eli viikonloppuisin torilla on varmasti enemmän ihmisiä.  

 Tallinnan Joulutori ja raatihuone
 Raatihuoneellakin on paljon tunnelmallisia ravintoloita
 Virallinen joulukuusi 
 Erilaisia savustettuja makkaroita joulutorilla
Tarjolla oli hunajapaahdettuja manteleita. Tuoksu on niin jouluinen
 Joulupukkitalo

Torille on myös pystytetty konserttilava, jossa on perjanaina illalla ja viikonloppuisin ohjelmaa. Tallinnan joulutorille on myös omat nettisivutjosta voi tarkistaa ohjelmien sisällön ja esitysajat.


Syömässä käytiin Von Krahlin Aed nimisessä ravintolassa. Ravintolan tunnelma on aivan ihana ja palvelu on ystävällistä. Ruoka oli myöskin siellä erinomainen ja en ole eläessään syönyt niin hyvää härän sisäfilettä.

Von Krahlin Aed ravintolan sisätilat:



Alkupalaksi otettiin savujuusto tomaattikeittoa ja koottu valikoima parhaita alkupaloja. Pääruuaksi otin härän sisäfileen ja mieheni otti ankkaa.

Jälkiruuaksi otettiin lämmintä omenapiirakkaa marjoilla ja vadelmasorbetilla. Tämä jälkiruoka oli meidän makuun hieman liian raikas eli olisi pitänyt ottaa suklaakakku tai juustokakkua. Jälkikäteen luin, että asiakkaat ovat kehuneet kyseisen paikan juustokakkua. Voin suositella kyseistä paikkaa oikein lämpimästi. Pöytävaraus kannattaa tehdä etukäteen, koska paikka on hyvin suosittu.






Käytiin myös keskustan lähellä olevassa Ylemiste kauppakeskuksessa. Kauppakeskuksen laajennus on valmistunut syksyllä ja sen myötä siellä on paljon uusia kauppoja ja ravintoloita. Kauppakeskuksessa on paljon Suomalaisille tuttuja vaateliikkeitä, kuten H&M, Lindex, Esprit, Seppälä, mutta myös muita mielenkiintoisia kauppoja, joita Suomessa ei ole. Yksi mun lemppareista on Reserved. Siellä on hyvin samantyyppisiä vaatteita kuten Zarassa, mutta huomattavasti edullisemmin. Paljon on myös erilaisia kenkäkauppoja, joita Suomessa ei ole.

Mielestäni paras Tallinnan kauppakeskus on Rocca al Mare, joka on hieman pidemmällä Tallinnan keskustaa. Siellä on hyvin pitkälti samat liikkeet kuin Ylemisten kauppakeskuksessa, mutta jotenkin tykkään siitä enemmän. Lisäksi siellä on Debenham, jossa on paljon minulle mieluisia vaatteita ja muutamia hienoja maalaisromanttisia sisustusliikkeitä, mm. Riviera Maison. Tällä kertaa emme sinne ehtineet.

Yhden päivän Tallinnan risteilyn aikana ehtii nähdä yllättävän paljon. Jos olet lähiaikoina menossa Tallinnaan, kannattaa piipahtaa ehdottomasti myös joulutorilla.


4 kommenttia:

  1. Tallinnaan voi aina palata uudelleen ihan vaan vaikka rakennuksia ihailemaan! En ole siellä joulunaikaan käynyt, mutta miksipä ei: näyttää ihanan tunnelmalliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallinna on todella tunnelmallinen joulunaikaan. Ja todellakin vanhoja taloja voisi ihailla loputtomiin. Suosittelen käymään Tallinnassa joulunaikaan :)

      Poista
  2. Miten tunnelmallisen näköistä! Pitääpä joskus piipahtaa Tallinnan joulutoreilla.

    p.s. Huomasin linkeissäsi Travelloverblogini. Mukavaa! Travellover maailmalla -blogia ei enää ole, tai siis se ei päivity, eli se varmaan kannattaa poistaa. Ihanaa joulua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, Hyvää Joulua sinullekin. Ehdottomasti kannattaa piipahtaa Tallinnan joulutorilla. Vielä ehtii :)

      Pitääpä poistaa sun vanha blogi, tämä on näköjään jäänyt enkä poistanut sitä kun lisäsin uuden blogisi luetteloon :)

      Poista