perjantai 9. maaliskuuta 2018

Kinabalun kansallispuisto, kuumat lähteet ja riippusiltakävely viidakossa

Kota Kinabalusta tehtiin myös koko päivän retki Kinabalun kansallispuistoon, kuumille lähteille ja riippusiltakävelylle sademetsään. Varasin retken netistä Amazing Borneo- nimiseltä matkanjärjestäjältä. Retken kuvaus löytyy heidän nettisivuilta. Koko päivän retki maksoi 200 MYR/hlö (noin 45 €).

Retki alkoi aamulla klo 7.15 kun meitä tultiin hotellilta hakemaan. Yllätys oli suuri kun meidän lisäksi retkelle ei ollut tulossa muita turisteja.  Näin ollen meillä oli myös henkilökohtainen opas ja autokuski. Käytössämme oli iso tila-auto, johon olisi mahtunut 10 henkilöä.

Matkaa ensimmäiseen kohteeseen kuumille lähteille (Poring Hot Spring) oli noin 3 h. Reilun 2 h ajelun jälkeen pysähdyttiin ihailemaan Kinabalun vuorta. Siinä on pienimuotoinen puistoalue, jossa on myös ruokapaikkoja ja erilaisia myyntikojuja. Aamupäivä on yleensä paras aika vuoren ihailuun, koska ainakin sadekautena iltapäivällä pilvet nousevat eikä vuorta ole näkyvissä.

Untitled
Untitled

Kuumat lähteet (Poring Hot Springs) ja riippusiltakävely (canoby walkway)

Seuraava pysähdyspaikka oli kuumilla lähteille, jossa oli tarkoitus myös kävellä sademetsässä riippusiltoja pitkin (canoby walkway). Riippusillat on pystytetty noin 40 m korkeuteen maapinnasta ja kiinnitetty puihin.  Käveltiin ylös polkua pitkin todella kuumassa ja kosteassa säässä. 

Untitled

Olin innoissani, että vihdoin pääsen kokeilemaan riippusillalla kävelyä sademetsässä. Hieman jännitti, että miten korkeapaikkakammoinen tästä voisi selvitä. Kun näin sillat ja astuin niiden päälle, olin varma, että mä en pysty näillä metriäkään kävelemään. Sydän hakkasi ja jalat puutuivat, korkeapaikkakammo otti vallan.

Untitled

Mieheni kuitenkin halusi kävellä tämä reitin. Päätettiin, että mä lähden oppaan kanssa alas samaa polkua pitkin ja mieheni kävelee riippusiltareitin yksin. Myöhemmin kuulin mieheltäni, että tämä alku oli helppoa, mutta lopussa oli pitempi polku, joka heilui oikein kunnolla. Koko reitti on 175 m pitkä ja se koostuu useammasta riippusillasta.

DSCN4271 DSCN4269

Tämän jälkeen lähdettiin kuumille lähteille. Siinä oli erilaisia altaita, johon sai hanasta laskea kuumaa mineraalipitoista vettä. Altaat ovat isoja ja ennen kun allas täyttyisi, pitäisi odottaa varmaan reilun tunnin verran. Me ei voitu näin kauan odottaa, koska piti siirtyä retkellä eteenpäin. Onneksi löytyi myös valmiiksi täytettyjä altaita, jossa jaloille sai ottaa mineraalikylpyjä.

Untitled

Alueelta löytyi myös kylmävesiallas, mutta siellä oli todella jäätävää vettä enkä käynyt sitä kokeilemassa.

Untitled
Untitled

Seuraavaksi oli aika siirtyä lounaalle ja Kinabalun kansallispuistoon.

Syötiin lounasta Kinabalun kansallispuistossa sijaitsevassa buffet-ravintolassa, johon myös aika moni Kinabalun vuoren huiputuksen jälkeen tulee syömään. Ruoka oli oikein hyvää ja eri vaihtoehtoja oli riittävästi tarjolla. Ruokailu kuului retken hintaan.

Kinabalun kansallispuisto

Kinabalun kansallispuisto on Malesian ensimmäinen Unescon maailmanperintökohde ja siinä arvioidaan olevan 5 000-6 000 erilaista kasvilajia. Puisto sijaitsee noin 1500 metrin korkeudessa ja se on kooltaan 754 km2. Mount Kinabalun vuori kohoaa 4095 m korkeuteen.

Untitled

Me vierailtiin kansallispuistossa sijaitsevassa kasvitieteellisessä puutarhassa (Botanical garden), joka on perustettu täysin sademetsän keskelle. Siellä on kunnon kävelypolkuja, josta voi ihailla puroja, kukkia ja muita sademetsän kasveja.

Untitled
Untitled

Puistossa oli myös paljon luonnossa kasvavia orkideoita. Harmi, että suurin osa näistä ei kukkinut. Kuitenkin puutarhassa oli paljon erilaisia ja myös harvinaisia kasveja, joista opas osasi kertoa paljon mielenkiintoista ja hyödyllistä tietoa.

Untitled Untitled


Kansallispuiston vierailun jälkeen lähdettiin ajamaan takaisin Kota Kinabaluun.  Melkein heti paluumatkalla alkoi sataa kaatamalla ja vuorta ei enää nähnyt ollenkaan, koska se oli täysin pilvien peitossa. Otettiin pienet torkut paluumatkalla Kota Kinabaluun. Päivä oli erittäin mielenkiintoinen, mutta myös hieman väsyttävä.

Kaikki matkakertomukset löydät tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti