sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Kuala Lumpurin shoppailumahdollisuudet

Ajattelin shoppailumahdollisuuksista tehdä ihan oman postauksen, koska mielestäni Kuala Lumpur on erinomainen ja monipuolinen shoppailukaupunki. Olen erittäin kiinnostunut shoppailusta ja erityisesti ulkomailla haluan siihen varata reilusti aikaa. Selvitän myös aina etukäteen, missä sijaitsevat parhaat ostoskadut ja kauppakeskukset. Kuala Lumpurin osalta tehtävä oli helppo kun parhaat kauppakeskukset löytyvät yhdeltä nettisivulta. Itse asiassa tästä listauksesta puuttuu yksi uusi kauppakeskus, joka mielestäni oli Kuala Lumpurin paras kauppakeskus.

Kaikki kauppakeskukset olivat värikkäästi koristeltu, koska oltiin Kuala Lumpurissa hiukan ennen kiinalaista uutta vuotta. Kiinalainen uusivuosi on kiinalaisille vuoden tärkein juhla ja siihen kyllä panostetaan. Joka päivä kauppakeskuksessa oli erilaisia esityksiä ja kaupoissa alennuksia.

Käytiin useassa kauppakeskuksessa ja tässä tulee mun TOP 3:

1. Nu Sentral - uusi kauppakeskus, joka on Kuala Lumpurin päärautatieaseman yhteydessä. Kauppakeskuksessa on paljon hyviä kauppoja, erityisesti tykkäsin Parksonista, jossa on paljon laadukkaita vaatteita ja kenkiä. Edustettuna on kansainvälisiä ja aasialaisia merkkejä. Ostin itselleni monta hienompaa paitaa ja mekon, joiden hinta-laatusuhde oli erinomainen. Kauppakeskuksessa oli myös Victoria's Secret.

2. Pavilion KL - mielestäni toiseksi paras kauppakeskus, joka käytiin useita kertoja, koska se oli hotellimme lähellä ja sijaitsee kultaisen kolmion alueella. Tässä kauppakeskuksessa on myös Parkson kuten Nu Sentralissa, valikoima oli kuitenkin hiukan erilainen. Tässä on myös 2 erilaista Guessin liikettä, jossa oli hyviä tarjouksia. Ostin tyttärelleni ja itselleni laukut, joista sain 70 % alennuksen, laukut maksoivat yhteensä hieman alle 40 eur. Tehtiin kyllä erinomaisia löytöjä. Täällä käytiin myös monta kertaa Starbucksissa.

DSCN1139

3. Suria KLCC - Petronas kaksoistornien alapuolella on Suria KLCC kauppakeskus, josta löytyy kaikkea luksusmerkeistä ihan tavallisiin merkkeihin. Kierrettiin kauppakeskuksessa, mutta sieltä ei ostettu mitään. Halvimmista merkeistä löytyy Esprit, Zara, Bershka, Benetton ja Guess, mutta suurin osa on kuitenkin kalliimpia merkkejä kuten Chanel, Dolce&Cabbana, Armani, Boss, Calvin Klein ja muut vastaavat.  Kauppakeskuksesta löytyy Harrodsin kahvila, mutta me valittiin Starbucks, joka on ehdottomasti meidän lempparikahvila. Kuala Lumpurissa oli Frappucino valikoima huomattavasti laajempi kuin Suomessa, join melkein joka päivä Dark Mocca Frappucinon, joka oli todella herkullinen.

DSCN1128

DSCN1126

DSCN1129

Pavilion KL ja Suria KLCC kauppakeskusten välissä kulkee ilmastoitu käytävä, joka on erittäin kätevä Kuala Lumpurin kuumassa ja kosteassa ilmastossa.

Käytiin myös Berjaya Times Square kauppakeskuksessa, joka on kooltaan Kuala Lumpurin isoin kauppakeskus. Kauppakeskuksen sisätiloissa on myös pieni huvipuisto, joka ei ollut ainakaan silloin auki kun me oltiin siellä. Tästä kauppakeskuksesta emme tykänneet ollenkaan, koska siellä ei ole kovin monta länsimäistä kauppaketjua vaan lähinnä kaupankäynti on kuin torilla. Turisteja ei kyseisessä paikassa ollut vaan se tuntui olevan paikallisten suosiossa. Tässä on kyllä erinomainen sushiravintola - Sakea sushi, jossa käytiin pari kertaa syömässä.

DSCN1243

Poikettiin myös Lot10 ja Fahrenheit kauppakeskuksissa, jotka ovat kultaisen kolmion alueella, mutta kyseiset paikat olivat suhteellisen pieniä eikä siitä löydetty meille mieleisiä kauppoja. Lot10ssä parhaat kaupat ovat H&M ja Zara.

Kuala Lumpurissa on todella hyvin kaikki luksusmerkit edustettuna, mutta esimerkiksi Michael Kors oli yllättävän kallis verrattuna jenkkihintoihin.

Kokonaisuudessa olin erittäin tyytyväinen Kuala Lumpurin shoppailumahdollisuuksiin. Suosittelen varaamaan shoppailuun aikaa, jos haluat matkallasi erilaisissa kauppakeskuksissa käydä. Kauppakeskukset ovat myös isoja eli kannattaa aina tutustua ensiksi kauppakeskuksen tarjontaan ja valita itselleen mieluisat kaupat.

Muut matkakertomukset löydät tästä.

2 kommenttia:

  1. Minusta on todella surullista katsottavaa minkälaiseen konsumerismiin koko Aasia on vajonnut - kiinnitin tähän erityisesti huomiota meidän 5 kuukauden Aasiaosuuden aikana. Tämä on samanlaista kerskakulutusta kun mitä länsimaat harrastivat 80- ja 90-luvulla. Näyttää siltä että Aasiassa maat tulevat 10-20 vuotta länkkärimaiden kehitystä perässä, ja se näkyy valitettavasti paljon myös maiden luonnossa ja ympäristössä, jotka likaantuvat ja tuhoutuvat kovaa vauhtia. Toivottavasti vastuullinen ja ympäristöystävällinen ajattelu rantautuu tälle suunnalle nopealla tahdilla, vaikka esimerkiksi mainokset ja mainosmaailma eivät siihen suuntaan näytä menevänkään. Vaikea sitä on täysin lähteä näitä maita erityisesti tuomitsemaankaan täysin kun länsi on jo tehnyt kaiken saman aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen sama mieltä, että Aasiassa kulutus ei ole kovin vastuullinen. Mielestäni se liittyy koulutukseen ja ymmärtämättömyyteen, että luontoa ei osata suojella. Nykyään paikallisilla on kyllä mahdollisuus ostaa cocis kaupasta, mutta tyhjä pullo päätyy luontoon kun kierrätystä ei osata. Tämä on surullista, mutta uskoisin, että siihen tulee jossakin kohtaa muutos kun ymmärrys kasvaa.

      Poista