lauantai 24. tammikuuta 2015

Matkavalmistelut, osa 2 - mitä kaikkea pitää muistaa tehdä ennen matkaa?

Edellisessä matkavalmistelut postauksessa kerroin, että mitä pakkaan mukaan matkalle. Sen lisäksi on tietysti lukuisia asioita, jotka pitää hoitaa ennen matkaa.

Tässä tärkeimmät, jotka pyrin hoitamaan ajoissa kuntoon:

1. Passin voimassaoloajan tarkistus - pidän nyrkkisääntönä, että Euroopan matkoilla passi pitää olla voimassa vähintään 3 kk ja Euroopan ulkopuolella 6 kk matkan jälkeen.
2. Matkavakuutuksen ja Eurooppalaisen sairasvakuutuskortin voimassaolon tarkistus. Onneksi minulla on jatkuva matkavakuutus, mutta korttia en välttämättä säilytä koko ajan lompakossa eli ennen matkaa se on ehdottomasti muistettava ottaa mukaan. Euroopan matkalle otan aina myös  Eurooppalaisen sairasvakuutuskortin mukaan. Kelan sivuilta tarkemmin tästä kortista tietoa.
3. Valokopiot passista - kannattaa ottaa kahdet valokopiot eli yhdet jätän kotiin ja toiset pakkaan mukaan erilleen passista.
4. Valuutan vaihto - jos matkustan maahan, jossa valuuttana on muu raha kuin euro, vaihdan aina Suomessa jonkun verran kyseisen maan valuutta. Suurimman osan vaihdan kuitenkin kohdemaassa, koska kokemukseni mukaan vaihtokurssi on ollut siellä parempi.

Viikon päästä ollaan suuntaamassa Kaakkois-Aasiaan ja vieraillaan kolmessa maassa. Kävin vaihtamassa Forexilla Singaporen, Malesian ja Thaimaan valuuttaa.

Singaporen valuutta on dollari (SGD), 1 EUR =1,43 SGD
Malesian valuutta on ringgit (MYR), 1 EUR = 3,89 MYR
Thaimaan valuutta on bahti (THB), 1 EUR= 34,63 THB

Näissä pitää aina kehittää joku muistisääntö, että tietää suunnilleen rahan arvon.
DSCN0731

5. Viisumintarpeen tarkistus - itse olen matkustanut todella vähän maissa, jossa tarvitaan viisumia. Ja jos viisumia on tarvittu, olen sen ostanut rajalta. Esim. Balilla (Indonesia) tämä käy todella helposti. Kuitenkin on vielä maita, johon viisumi ei voi ostaa rajalta vaan se pitää hankkia etukäteen. Tämä kannattaa selvittää hyvissä ajoin, että ei tule yllätyksiä.
6. Matkustusilmoituksen tekeminen - matkustusilmoitus kannattaa erityisesti tehdä, jos matkustaa sellaisille alueille, jossa saattaa tapahtua luonnonkatastrofeja tai alue on muuten riskialtis rauhattomuuksille. Luin matkustustiedotuksen Thaimaan ja Malesian osalta ja niiden maiden osalta on suositus tehdä matkustusilmoitus. Itse olen ollut todella laiska tekemään tätä ilmoitusta, olen tehnyt varmaan 2 kertaa. Ajattelin kuitenkin meidän tulevan matkan osalta tehdä tämän ilmoituksen.

Ajattelin tässä yhteydessä vielä kertoa yhden vinkit matkalukemisen suhteen. Itse olen matkablogien suurkuluttaja ja muutkin matkailuun liittyvät kertomukset ja vinkit kiinnostavat. Eli suurin osa informaatiosta luen netistä. Tästä siis voi päätellä, että luen kirjoja todella harvoin. Mutta matkalla haluan ehdottomasti lukea kirjoja. Meillä on mieheni kanssa tapana, että matkalukemiset haetaan Kontista. Siellä myydään todella paljon hyviä kirjoja aivan pilkkahintaan. Ostetaan sieltä pokkareita matkalle (yleensä noin 2 eur/kpl)  ja sen jälkeen kun kirjat on luettu, jätetään ne matkakohteeseen. Aika monessa hotellissa on ns. kirjasto, josta saa kirjoja lainata. Viime talvena jopa Karibian risteilijän Jewel of the Seas laivan kirjastossa oli suomenkielisiä kirjoja.

DSCN0726 Toivottavasti tästä muistilistasta on apua erityisesti uusille matkailijoille, joille nämä matkavalmistelut eivät mene vielä aivan rutiinilla.

DSCN0740

tiistai 6. tammikuuta 2015

Lux Helsinki 2015 ja ravintolavinkki sushien ystäville

Kävimme tänään mieheni kanssa katsastamassa Lux Helsingin. Tämä oli meille ensimmäinen kerta kun pääsimme valotapahtumassa käymään.

Ennen kun mentiin ihmettelemään valoteoksia ajateltiin lähteä syömään sushia Fuku sushiin. Ollaan molemmat mieheni kanssa sushin ystäviä ja käydään aika useasti syömässä sushia. Olin aiemmin testannut Fukun Sellossa ja se on erinomainen. Olen kokeillut todella monta sushi buffettia ja mielestäni Fukun sushit ovat ehdottomasti maukkaimmista susheista, jota Suomessa olen syönyt. Helsingin Fuku on todella suosittu. Saatiin viimeinen pöytä ravintolasta. Ja koko ajan ihmisiä kävi ovella kysymässä, että onko vapaita paikkoja. Sushien lisäksi tarjolla on lämmintä ruokaa, keittoa, salaattia ja jälkiruuaksi makeisia ja hedelmiä. Tänään buffetin hinta oli 21,50 €/hlö, muina aikoina vaihdelleen 13,50 -17,50 euron välillä. Jos olet sushin ystävä, kannattaa ehdottomasti käydä syömässä.



Kun oltiin syöty itsensä aivan täyteen, lähdettiin kävelemään Finlandia talolle, jonka ympäristössä kaikki parhaimmat valoteokset ovat.

Tutustuin etukäteen netistä, Lux Helsingin teoksiin ja tapahtumapaikkoihin. Onneksi kaikki olivat kävelyetäisyydellä. Tänään oli Helsingissä todella kylmä eli vaikka meillä oli todella lämpimät vaatteet, sai oikein kunnolla palella. Pienemmät valoteokset olivat meille kyllä todellinen pettymys eli laitan tähän vain mielestäni parhaat valoteokset.

1. ACT Ligting Desing & Odeaubois: OVO
 sijainti: Hakasalmen huvila

Tämä on puurakenteinen ja munanmuotoinen teos, joka vaihtaa väriä. Mielestäni värin vaihtelut ja musiikki oli todella hyvin sovitettu yhteen.



2. Lighting Desingn Collective Helsinki: Anonymous
 sijainti: Finlandia-talo

Tämä on todella innovatiivisesti toteutettu teos. Teos herää ikään kuin eloon kun vierailijat menevät valkoiseen koppiin. Siellä voi siis tanssia, laulaa tai muuten vaan heilua. Muut vierailijat näkevät kopissa varjon ja liikkeestä syntyy valoteos Finlandia-talon kulmaan. Kopissa on myös mikki eli jos joku laulaa, ääni kuuluu oikein hyvin.


3. Kinsei & Aake Otsala: Time Laose Plant
sijainti: Kansalaistori

Tämäkin teos herää eloon kun vierailijat astuvat "lavalle". Vierailijat pääsevät kokeilemaan, että mitä omalle varjolle tapahtuu ja miten värit vaihtuu.


4. Immanuel Pax: Enimmäkseen hyvä näkyvyys
sijainti, Sanomatalon Mediatori

Teos näytti todella hauskalta kun vierailijat istuivat opaalilasit päässä ja tuijottivat kohti käsinmaalattuja diakuvia.


5. Miikka Riikonen: Nikolaikirkko
sijainti: Tuomiokirkko

Olisin odottanut paljon värikkäämpää valoshowta ja iloisempaa musiikkia. Nyt nämä hennot valoviirut jäivät kyllä aika vaisuksi.


Vielä on 2 päivää aikaa ehtia katsomaan valoteoksia eli 7.1 ja 8.1 klo 17-22 asti.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Matkavalmistelut, osa 1 - mitä pakkaan mukaan matkalle?

Matkavalmistelut alkoivat mulla jo viime vuoden puolella. Päätin viimein, että otan A ja B hepatiitti yhdistelmärokotteen ja samalla jäykkäkouristusrokotteen, joka mun osalta oli mennyt vanhaksi 10 vuotta sitten. Eli hiukan huonosti olen hoitanut nämä rokotusasiat, onneksi en ole matkalla saanut mitään tauteja. Soitin terveyskeskukseen ja sieltä lähetettiin sähköinen resepti apteekkiin, koska rokote pitää käydä ostamassa apteekista. Ensimmäinen hepatiittirokote pitää ottaa vähintään 4 viikkoa ennen matkaa ja toinen rokote sitten 4 viikon päästä eli juuri ennen matkaa. Kolmas piikki pitää ottaa sitten 6 kk kuluttua ensimmäisestä rokotuksesta. Tämän jälkeen B-hepatiitin suoja on elinikäinen ja A-hepatiitin osalta 30 vuotta. A ja B yhdistelmärokote maksaa yhteensä 160 euroa (3 piikkiä).

Yleensä muutama viikko ennen matkaa alan tarkistamaan, että onhan kaikki hotelli- ja lentovaraukset tulostettu ja kaikki muukin tarpeellinen hankittu. Tulostan myös tärkeimmistä nähtävyyksistä ja shoppailupaikoista kartat, että osaan suunnistaa niihin helposti.

Minulla on käytössä pakkauslista, jonka pohjan sain joskus kaveriltani. Olen sitä muokannut itselleni ja matkakumppanille sopivaksi. Tulostan aina ennen matkaa pakkauslistan, jossa on omat sarakkeet minun ja mieheni tavaroille. Kuitataan aina sitten listasta kun kyseinen tavara on matkalaukussa. Listaan en ole laittanut kaikkia mun meikkilaukussa olevia tavaroita, koska ne ovat kaapissa samassa paikassa ja ne on helppo vaan laittaa laukkuun. Tarkistan kuitenkin reilusti ennen matkaa, että kaikista tuotteista löytyvät matkakoot (esim. hiuslakka-, vaahto- ja kuivashampoo). Shampoo- ja hoitoaineet kaadan itse isommasta pullosta pienempiin pulloihin. Yleensä pakkaan kaikki nesteet 1 litran pussiin ja otan mukaan käsimatkatavaroihin, koska jos laukku häviää, tärkeimmät tuotteet ovat kuitenkin heti käytettävissä. Myös meikit otan aina mukaan käsimatkatavaroihin.

Pakkauslistoja on saatavana netistä erilaisia, tässä esimerkiksi Aurinkomatkojen pakkauslista naisvinkkelistä.

Mun pakkauslista:
Käsimatkatavara Lääkepussin sisältö
Passi, passitasku Laastarit, combit
Kopio passista Särkylääke
Lentolippu + muut varaukset Finrex
Mustekynä Korvatulpat
Ipad + laturi Silmälaput
Kamera + laturi Kortsoonivoide
Lompakko + luottokortit Bepanten
Puhelin+laturi Matkapahoinvointilääke
Kotiavain Kurkkulääke
Valuuttaa, jos ei eurot  Imodium
Matkavakuutuskortti Neula ja lanka
Pakolliset lääkkeet Muut sekalaiset
Aurinkolasit Englannin matkasanakirja
Bikinit/uimahousut Navigaattori (jos vuokra-auto)
Meikkilaukku (kaikki meikit) Kirjat, lehdet 
1 litran pussi (käsidesi, voiteet, puhdistus, hajuvesi, hiuslakka yms.) Välipaloja (patukka, pähkinöitä)
Matkalaukkuun Pikkupusseihin (isoon laukkuun)
Yöpaita Pieni saippua 
T-paitoja/toppeja  Pieni shampoo/hoitoaine
Caprit ja shortsit Kuorinta-aine
Hameet Pesusieni
Mekkoja Dödö
Pitkähihainen neule/huppari Höylä ja geeli 
Jakku Sähköhammasharja
Alusvaatteet Hammastahna
Lenkkarit + sukat Vanulaput/korvapuikot
Sandaaleja + läpsyt Aurinkovoide+aftersun
Hattu/lippis Vartalovoide
Urheiluvaatteet Kynsisakset + viila
Pienempi laukku (juhla) Teippi 
Rantapyyhkeet Ranne- ja kaulakorut
Huivi Hiusharja
Koottava kassi Fööni

Lento- ja hotellivaraukset + muut tarpeelliset ohjeet/kartat tulostettuna:

Tässä meikkipussin sisältö:
Tässä kosmetiikkalaukun sisältö:


Vaatteiden pakkaaminen on minulle ollut aina vaikea, koska otan aivan liikaa vaatetta mukaan. Tärkein asia pakkaamisessa, jotka olen oppinut vuosien varrella on, että kaikki vaatteet rullataan matkalaukkuun, näin mahtuu huomattavasti enemmän tavaraa laukkuun. Kun aloitan pakkaamisen, otan vaatekaapista kaikki ne vaatteet, jotka haluaisin ottaa mukaan. Sitten lasken matkapäivät eli jos ollaan 14 pv lomalla pitäisi olla esim. 7 mekkoa, 3 hametta, 4 housut ja 7 paitaa/toppia mukaan + sitten vielä urheiluvaatteet/rennot vaatteet, jolla mennään esim. aamupalalle. Olen kuitenkin oppinut, että jokaiselle päivälle ei tarvitse ottaa omaa vaatekertaa mukaan eli yritän vähentää 1/4 vaatteista, joka alun perin oli tarkoitus ottaa mukaan. Joskus se onnistuu helposti, mutta joskus tulee silti liikaa vaatetta mukaan.  Aurinkolomalla ollaan kuitenkin melkein joka päivä rannalla tai altaalla eli vaatteita tarvitsee käytännössä vasta iltapäivällä. Ostan myös matkakohteesta melkein aina jonkun vaatteen eli se pitää ottaa jo pakkausvaiheessa huomioon. Vaikka mielestäni jätän laukkuun shoppailuvara, taistelen paluupäivänä lentokentällä matkalaukkujen ylipainon kanssa. Onneksi ei ole ikinä tarvinnut maksaa lisäkiloista, mutta melkoista neuvottelemista on kyllä ollut.

Onko muilla hyviä pakkausvinkkejä?